Kaupunki etsii Jätkäsaaren hajulle selitystä

Ruoholahtelaisen Auli Myllärisen mukaan pahaa hajua on eniten Hietalahdessa satama-altaan ympärillä, josta sitä kulkeutuu tuulen mukana Ruoholahteen asti.  (kuva Pipsa Sinkko-Westerholm)

”Haju on mysteeri”, kaupungin edustaja kertoo. Ajoittaista viemärinhajua on leijunut itäisen Jätkäsaaren alueella jo useita vuosia. Asukkaiden arvaillessa hajun syytä myös asiantuntijat ovat hämillään.

Elokuussa Facebookin Jätkäsaari-liike-ryhmässä virisi villi keskustelu alueen ajoittaisesta pahasta hajusta. 

”Todella mukava kakan haju tällä hetkellä Länsisatamassa.” ”Sama sunnuntaina, mies meinasi oksentaa kadulle…”  ”Minua myös kuvottaa ja nyt on haissut jo monta tuntia.” 

Eniten hajua on havaittu Tyynenmerenkadulla ja Länsisatamassa, toisinaan myös Hietalahden rannassa ja Ruoholahdessa asti. Hajua on varsinkin kesäkuukausina.

”Pahin haju alkaa Clarion hotellin edestä ja jatkuu Verkkokauppa.comille”, kertoo Välimerenkadulla asuva Maria Meri

”Rannasta haju leviää ikkunoiden auki ollessa myös sisään asuntoon.” 

Meri havahtui hajuun ensimmäisen kerran kesällä 2017. Menneenä kesänä hajua oli useana päivänä viikossa. 

Ruoholahdessa vuodesta 1995 asti asuneen Auli Myllärisen mielestä haju on vahvimmillaan Hietalahdessa satama-altaan ympärillä. 

”Haju kantautuu Ruoholahteen kanavan varteen asti, mutta vain silloin, kun sieltä päin tuulee”, Myllärinen sanoo. 

Hän on havainnut hajua parina viime kesänä hellesään yhteydessä. Useat alueen asukkaat, kuten Viiu Riitsalo, ovat havainneet hajua kesäisin jo vuosia aikaisemmin.

Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluyksikön tiimipäällikkö Jari-Pekka Pääkkönen kertoo, että yhteydenottoja hajusta on tullut viime vuosina jatkuvasti enemmän. Niin paljon, että tutkimuksia hajun lähteen selvittämiseksi on kuluneena kesänä tehostettu. 

”Teemme aktiivisesti tiukkaa yhteistyötä Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) ja Helsingin Sataman kanssa”, Pääkkönen kertoo. ”Kaikkien intresseissä on löytää syyllinen hajulle ja pyrkiä pääsemään siitä eroon.”

Kaupungin ympäristötarkastajat ovat ohjeistaneet asukkaita viime syksystä alkaen pitämään hajupäiväkirjaa, johon kirjataan hajun paikka, kellonaika ja tuulen suunta. 

Länsisatamassa laivojen jätevedet tyhjennetään letkuilla putkiston kautta kaupungin viemäriverkkoon. Suljetussa painevesijärjestelmässä ei ole ilma-aukkoja, joten hajua ei pääse karkaamaan. Kuvassa on Princess Cruisesin Regal Princess Jätkäsaaren Melkinlaiturissa kesällä 2015. (kuva Helsingin Satama)

Monet asukkaat epäilevät syylliseksi Länsisataman laivoja. 

”Hajua ilmenee laivojen satamassa olon aikaan”, hajupäiväkirjaa pitänyt asukas sanoo. 

”Epäilen, että haju syntyy laivojen käymälöiden tyhjentämisestä. Toivottavasti ne eivät mene laittomasti mereen”, Viiu Riitsalo pohtii. 

Helsingin Sataman kestävän kehityksen päällikkö Andreas Slotte painottaa, että laivat eivät missään nimessä päästä jätevesiään satamassa veteen. 

”Se on kiellettyä eikä mitenkään mahdollista. Jos niin tapahtuisi, me huomaisimme sen heti”, Slotte sanoo. 

Satamassa jätevedet tyhjennetään laivoista letkuilla jäteveden vastaanottopisteisiin, joista lähtee suljettu paineviemäri HSY:n jätevesipumppaamolle. Sieltä jätevedet pumpataan edelleen viemäriverkkoon eteläisimmän liikenneympyrän kohdalla. 

Viemäriputki kulkee pois Jätkäsaaresta Tyynenmerenkadun alla. Painevesijärjestelmässä ei ole ilma-aukkoja, joten hajua ei pääse karkaamaan. 

”On kuitenkin mahdollista, että paineen nousu kaupungin viemäreissä saattaa aiheuttaa putkistossa jo olevan ilman ja siten hajun nousua tuuletusaukkojen kautta jossain kohdassa viemärilinjaa”, Slotte sanoo. HSY selvittää asiaa parhaillaan.

Syylliseksi hajuun on epäilty myös kantakaupungin viemäriverkostoa. Sen viemärit ovat yli sata vuotta vanhoja sekaviemäreitä, joissa sade- eli hulevedet ja jätevedet kulkevat samassa putkessa. 

Kantakaupungin viemäreiden ylivuotoputkia sijaitsee muun muassa kolme Hietalahden satama-altaassa. 

Kovien sateiden yhteydessä ylivuotoputkista saattaa purkautua vessajätettä sisältävää jätevettä mereen. Pääkkösen mukaan se on hyvin harvinaista, eikä niin tapahtunut viime kesänä kertaakaan. 

”On mahdollista, että haju tulee ylivuotoputkista veden muodostamien hajulukkojen kuivumisen myötä. Mutta silloin Hietalahdenrannan asukkaillekin tulisi hajuhaittoja. Sieltä valituksia ei ole tullut. Hajun lähteen on oltava jossain lähempänä”, Pääkkönen pohtii. 

Jätkäsaaressa viemäröinti on toteutettu nykyisen lain vaatimalla tavalla erillisviemäröintinä, jossa jäte- ja hulevedet kulkevat omissa putkissaan. Niissäkin viemäreissä hajulukot voivat kuivua, jolloin paha haju voi päästä leviämään ympäristöön tuuletusaukkojen kautta. 

Myös pilaantunutta täyttömaata on epäilty hajun lähteeksi. Koko Jätkäsaari on suurilta osin täyttömaata, johon vuosikymmeniä upotettiin muun muassa rakennusjätettä ja orgaanista ainesta. Sen on todettu mädäntyessään tuottavan kaatopaikkakaasuja kuten metaania ja rikkiyhdisteitä. Jätkäsaaren osayleiskaavan selostuksesta käy ilmi, että alueella on useita pilaantuneita alueita. Yksi niistä on Verkkokauppa.com:in viereen tulevan liikuntapuiston alue, jossa sijaitsi 1930–1940-luvuilla kaatopaikka. 

Jari-Pekka Pääkkösen mukaan ennen Jätkäsaaren asuinalueen rakentamista alueella tehtiin mittavia puhdistustöitä, joissa pilaantunut maa-aines poistettiin tai eristettiin ja tilalle tuotiin puhdasta maata. Periaatteessa rakennustyömailla kaivettaessa saattaisi syvällä olevaa, pilaantunutta maa-ainesta tulla esille. 

”Mutta siinä tapauksessa alueen jokaisella työmaalla haisisi. Haju olisi silloin myös helppo paikantaa”, Pääkkönen sanoo. 

Asukkaita haju harmittaa. ”Ei se vakava haitta ole, koska haju on ajoittaista. Se alkaa kyllä ällöttää jatkuessaan parikin päivää putkeen”, Auli Myllärinen sanoo.

Helsingin kaupunki, HSY ja Helsingin Satama eivät ole toistaiseksi saaneet selville hajun syytä. 

”Hajun lähde on mysteeri”, tiimipäällikkö Pääkkönen toteaa.

Pipsa Sinkko-Westerholm
toimitus@ruoholahdensanomat.fi