Minä kävin täällä – entisaikojen laivojen nimiä löytyy Jätkäsaaren laitureista
KUVA: Helsingin Sataman rahtiliiketoimintajohtaja Jukka Kallio teki itsekin nuorena merimiehenä tekstejä satamavalleihin ympäri maailman. Tekstien värit kertovat laivoista. “Valkoiset ovat risteilyalusten merimiesten tekemiä ja vihreät ja muun väriset rahtilaivojen.”
Jätkäsaaren satama-altaiden reunoilla on merimiesten maalaamia muistoja käynneistään Helsingissä. Merellinen kulttuurihistoria on häviämässä uuden rakentamisen alta.
Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm
Big boy, Bolanio, Rez, Ingrid. Merimiesten jättämät kirjoitukset Jätkäsaaren satama-altaiden laidoissa kertovat menneistä ajoista.
Jätkäsaareen mahtuu vielä paljon taloja
Jätkäsaari näyttää vielä melko rakentamattomalta lännen puolelta. Vuosikymmenen loppua kohti mentäessä tyhjällä sorakentällä on koti yli kahdelletuhannelle asukkaalle, koulu, päiväkoti, kanava ja lähikauppa.
Rakentamattomalle alueelle tulee uusi koulu, uusi kanava
ja kodit noin 2300 asukkaalle.
Rauno Hietanen, teksti ja kuvat
Yläilmoista käsittää mittasuhteet. Rakennettavaa on vielä vaikka millä mitalla Jätkäsaressa.
HF Helicopters -yhtiön helikopteri säksättää Jätkäsaaren ja Ruoholahden yllä.
Kiersimme paikallisia ravintoloita viisi vuotta – näitä annoksia täällä syödään
Teksti: Rauno Hietanen
Grafiikka: Rauno Hietanen / Edvin Ingman
Jos haluat suosia paikallista ravintolaa, niin oheisesta kartasta löytynee jokaiselle sopiva ruokamatkakohde. Koko kartta on kesäkuun printtilehden keskiaukeamalla, etsi lehti ota aukeama talteen!
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti on reilussa viidessä vuodessä käynyt illastamassa käytännössä kaikissa alueen ravintoloissa. Ruokailu on mennyt aina saman kaavan mukaan: henkilökunnalta on kysytty, että mikä on ruokalistan annoksista sellainen, jota tilataan eninten.
Jätkäsaareen on muotoutumassa burleskinystävien olohuone
Iida Laamanen (kesk.) pitää burleski-iltoja ravintolassaan. Vierellä burleski-taiteilijat Mabel Moonshine (vas.) ja Goldie Starlett.
Burleskitaide tekee paluuta Suomeen. Jätkäsaaressa burleskia pääsee seuraamaan ilmaiseksi.
Teksti & kuvat: Rauno Hietanen
Ensin käydään läpi sääntöjä.
”Jos esiintyjä tekee näin, niin sitten pidätte meteliä”, sanoo burleski-illan juontaja Iida Laamanen ja nostaa hameensa helmaa.
Yleisö tottelee ja taputtaa ja huutaa,
Meeting Park avasi ovensa Ruoholahden metrokorttelissa
Meeting Parkin toimitusjohtaja Kare Casals (toinen vas.) puhui avajaisissa maaliskuun alussa. Lavalla myös illan juontaja Mikael Konttinen (vas.) sekä Meeting Parkin kaupallinen johtaja Katriina Tammi (toinen oik.) ja asiakaspalvelupäällikkö Eela Matilainen. (kuva: Rauno Hietanen)
Kokous- ja työskentelytilojen asiakkaita ovat isot ja pienet yritykset. Tilat kätkevät sisäänsä myös erikoisuuden.
Teksti: Rauno Hietanen
Ruoholahden metrokortteli sai uuden vuokralaisen kesäkuussa 2022. Korttelissa aloitti kokous-, tapahtuma- ja toimistotiloja yrityksille tarjoava Meeting Park.