Ruoholahtelainen Kimmo Rosti on Suomen tatuointialan uranuurtaja
Rosti alkoi 1980-luvulla tehdä tatuointeja, ”kun kaikki pyysivät tekemään niitä ja olivat valmiit maksamaan niistä.”
Vielä 1980-luvulla tatuointien päällä leijui hämäräperäisyyden leima. Ruoholahtelainen konkaritatuoija Kimmo Rosti on seurannut aitiopaikalta, kuinka tatuointiala on muuttunut alakulttuurista valtavirraksi.
Rostin päätymiseen Suomen tatuointialan uranuurtajaksi vaikutti koulujen kesken jääminen sekä puhdas kysynnän ja tarjonnan laki. Ja oma isä.
Nuorena miehenä Rosti teki kaveriensa kanssa kotikutoisia tatuointeja toisilleen jäätelötikkuun niputetulla perhosneulasarjalla.
Peruskoulu oli käyty, mutta koneasentajaopinnot ammattikoulussa jäivät kesken. Nuoren elämä haki suuntaa.
Tatuoinnit miellettiin tuohon aikaan kielletyiksi. Oli 1980-luku, Kekkonen oli vaihtunut Koivistoon, EU:n portteja availtiin, muutoksen tuulet puhaltelivat.
Helsinkiläinen Rosti huomasi toistuvasti olevansa tilanteessa, jossa joku kyseli, että kuka voisi tehdä tatuointeja. Hän tekikin aluksi tatuointeja kavereilleen ja tutuilleen.
”Sitten ajattelin, että no okei, alan tekemään näitä, kun kaikki niitä pyytävät ja ovat valmiita maksamaan niistä.”
Samaan aikaan Rosti ihmetteli, miksi muualla Euroopassa on tatuointiliikkeitä, mutta ei Suomessa.
Tämän oivalluksen siivittämänä tatuointiura lähti nopeasti käyntiin. Aluksi Rosti teki tatuointeja kotonaan, mutta jo kohta hän perusti tatuointiliikkeen Pietarinkadulle.
Pian liike muutti Kalevankadulle, jonne Rosti avasi studion yhdessä tatuoijaystävänsä, suomalais-italialaisen Diego Villanellon kanssa.
”Se oli yksinkertainen kysynnän ja tarjonnan laki, eikä siinä ollut minkäänlaisia esteitä. Paitsi että 1980-luvulla oli sellainen legenda, että tatuoinnit ovat kiellettyjä ja laittomia, vaikka eiväthän ne olleet.”
”Me olimme ensimmäisiä virallisia tatuoijia Helsingissä Diegon kanssa”, 54-vuotias Rosti kertoo.
Villanello on jo tätä nykyä eläkkeellä, mutta Rosti itse laskeskelee, että on todenäköisesti pisimpään Suomessa tatuointialalla toiminut, ja vielä aktiivinen tatuointitaiteilija.
Rostin tatuointistudio on nykyään Lapinlahdenkadulla. Japanese Tattoo Art House -studiolla on Rostin lisäksi myös muita tatuoijia.
Kimmo Rosti määrittelee itsensä koulupudokkaaksi.
”Kotoa tuli painetta, että pitää ruveta tekemään jotain. Tein jotain, mitä voi tehdä ilman parempaa koulutusta, eli menin varastoon töihin.”
Rostilla oli verenperintönä yrittäjyys ja taide. Isä oli huipputaidemaalari ja lisäksi yrittäjänä mainosalalla 1960-luvulla.
Rostin lapsuudenkodin seinät olivat täynnä tauluja, ja imu kuvataiteen suuntaan oli kova lapsuudessa.
Varastotöiden vaihtoehtona kouluttamattomalle nuorelle oli tehdä jotain taiteellista, ja tatuointimaailma oli lopulta looginen valinta miehelle, jolla kynä pysyi kädessä.
(kuva: Rauno Hietanen)
Tatuoinnit nousivat oudoksutusta alakulttuuristaan melko arkipäiväiseksi tuotteeksi parissa vuosikymmenessä.
Rosti liittää suosion nousuun extreme-lajit. Kun ne tulivat suosioon 1990-luvulla, myös tatuoinnit yleistyivät. Myös yksilöllisyyden korostuminen samoihin aikoihin vaikutti tatuointien suosioon.
”Tatuoinneista tuli rohkeuden merkki.”
Hollywood-tähdet alkoivat ottaa tatuointeja 1990-luvulla, ja menestysresepti oli valmis. Tatuoinneista tuli niin trendikkäitä, että kysyntää tatuointiartisteille tuntui olevan loputtomasti.
”Tatuoinnit olivat tosi trendikkäitä koko sen kymmenen vuotta 2000-luvun alkuun”, Rosti sanoo.
Tatuoinnin nousun polttopisteessä olivat myös itse tatuoijat.
”Uudet tatuoijat, jotka teki koko ajan hienompia ja hienompia tatouointeja varsinkin kansainvälisillä messuilla. Niistä tuli paljon kuvamateriaalia, ja siinä oli hemmetisti mystiikkaa, että tatuoinnit pystyivät olemaan hienoja.”
Rostin mukaan ylilyöntejä on nähty, niin extreme-lajeissa kuin tatuoinneissakin.
Hän kertoo, että japanilaistatuoinnit ovat perinteisesti sellaisia, että ne jäävät täysin hihojen ja kaulusten alle piiloon, eikä tatuoitua erottanut tatuoimattomasta.
”Ehkä 10-15 vuotta sitten asiat kääntyivät toisin päin, ja ensimmäinen tatuointi oteaan tähän tai tähän tai tähän”, Rosti sanoo, ja osoittaa sormellaan poskeaan ohimoaan, kaulaansa ja niskaansa.
”Ainakin länsimaissa naaman tatuointi aiheuttaa eriäviä mielipiteitä. Itse edustan näkökantaa, että ensin muu kroppa melko täyteen, ennen kuin kasvoja aletaan täyttämään.”
”Raskas naaman tatuoiminen on enemmän kehonmuokkausta. Niiden poistaminen myöhemmin on työlästä tai mahdotonta, vaikka lasereilla haalistusta voikin tehdä.”
Rostilla itsellään on useita tatuointeja, mutta päälle päin ei näy muuta kuin haalistuneita kirjaimia sormissa.
”Pitää tietysti maistaa omaa lääkettään silloin tällöin”, Rosti kuvailee.
”Kuuluu alaan, että olet tatuoitu. Nuoremman polven tatuoijat tatuoivat itseään selkeästi enemmän ja täydemmäksi.”
Rosti laskeskelee, että on asunut 16:ssa osoitteessa Helsingissä. Ruoholahteen hän asettui vuonna 2000, kun kaupungin asunto löytyi alueelta senaikaisen tyttöystävän kanssa.
”Tämä oli tosi haluttu kaupunginosa muuttaa, pääsimme tänne ja tämä oli heti huippualue. Tämähän on edelleen suosittu kaupunginosa”, Rosti kehuu.
”Muistan Ruoholahden, kun täällä ei ollut yhtään taloa. Lepakkoluola oli Nokian talojen paikalla.”
”On hemmetin hienoa, että voi asua Helsingissä kävelymatkan päässä työpaikasta, kauhean tehokasta.”
- Kimmo Rosti, 54
- Yksi pitkäaikaisimmista tatuointiammattilaisista Suomessa.
- Kansainvälisesti arvostettu ja palkittu tatuoija.
- Tatuointiyrittäjänä vuodesta 1987. Ensimmäisiä virallisia tatuoijia Helsingissä.
- Yksi Helsinki Ink -tapahtuman järjestäjistä.
- Asunut Ruoholahdessa yli 20 vuotta.
- Perheessä kaksi kouluikäistä ja yksi alle kouluikäinen lapsi.
- Harrastuksina taide yleisesti, tatuointi sekä pianonsoitto.
Artikkeli on julkaistu Ruoholahden Sanomien maaliskuun 2020 numerossa. Haastattelu on tehty ennen koronaepidemian puhkeamista Suomessa. Pääset lukemaan koko lehden täältä