Stadiluotsi toimii asukkaan ja kaupungin välissä

Stadiluotsi Jarkko Laaksonen on tottunut kohtaamaan ihmisiä aiemmissa työtehtävissään.

 

Ruoholahden ja Jätkäsaaren stadiluotsi on Jarkko Laaksonen. Hänen vastuualueenaan on merellinen Helsinki Lauttasaaresta Katajanokalle.

 

 

Hän ei ohjaa laivoja satamiin.

”Kävin työpaikan lääkärintarkastuksessa, sielläkin he luulivat, että olen oikeasti luotsi, kun olivat katsoneet papereista tittelini”, stadiluotsi Jarkko Laaksonen kertoo.

Alusten sijaan stadiluotsi ohjaa asukkaiden toivomuksia ja mielipiteitä kaupungin virkamiehille.

Stadiluotseillaan kaupunki haluaa pienentää asukkaiden ja virkamiesten välistä kuilua lisäämällä mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.

Laaksosen mukaan stadiluotsi ei ole kaupungin keksimä nimi, vaan se on peräisin kaupungin asukkaalta.

”Nimestä ei ainakaan tule virkamiesmäinen kuva kenellekään”, Laaksonen nauraa.

Uudessa tehtävässään hän haluaakin olla helposti lähestyttävä.

”Olen tehnyt vahvasti työtä näkyvyyden eteen. Minulle on luontaista mennä ihmisten pariin ja luontaista toimia myös somessa”, 43-vuotias Laaksonen sanoo.

Laaksosen mukaan kaupunkilaiset ovat esittäneet aktiivisesti kehitysideoitaan.

”Asukkailta tulee järjettömän paljon hyviä ideoita, mitä kaupungin suunnittelijat eivät välttämättä osaa ottaa huomioon.

”Esimerkiksi asukkaat  kaipaavat isoja kannellisia maahan upotettavia syviä roskiksia. Merellisessä Helsingissä linnut repivät roskiksia ja eiväthän nuo pienet roskapöntöt riitä niihin roskamääriin, mitä keskusta-alueella syntyy”, Laaksonen sanoo.

Laaksonen on työskennellyt kaupungilla yli 20 vuotta eritystukea tarvitsevien nuorten parissa ja heidän perheidensä kanssa.

”Sitten osui silmään stadiluotsi-hakuilmoitus ja jotenkin ajattelin, että tuohan on juuri sitä, mitä haluaisin tehdä ja missä voi yhdistää verkosto-osaamista ja ihmisten kohtaamisen taitoja.”

Laaksonen laittoi hakemuksen matkaan kokeilumielessä. Hakijoita tehtäviin oli lähes kaksisataa. Tieto valinnasta yllätti miehen.

”Mutta tässä onkin aika paljon samaa kuin aiemmissa työtehtävissäni, eli pitää tulla ihmisten kanssa toimeen ja osata kohdata ihmisiä. Olen kiitollinen että olen nyt tässä paikassa.”

Stadiluotsit viettävät aikaa mahdollisimman paljon siellä, missä helsinkiläisetkin. Heitä voi tavata messuilla, kaupunkinosatapahtumissa, puistoissa ja ostoskeskuksissa. Sekä digivälitteisesti.

”Sosiaalisen median kautta tuleekin paljon kehittämisideoita”, Laaksonen sanoo.

Laaksosen tavoittaa Facebookista nimellä Stadiluotsi Jarkko Laaksonen ja Twitteristä nimellä Stadiluotsit.

”Minua on pyydetty hirveästi eri aluetapahumiin, joissa olen kohdannut paljon eri asukasryhmiä. Ihmiset ovat ottaneet kivasti vastaan”, Laaksonen kiittelee.

Tapahtumat ovat luonteva tapa stadiluotsille tehdä naamansa tutuksi.

”Tilaisuuksien jälkeen asukkaiden on sitten helppo ottaa yhteyttä.”

Laaksosen voi tavata parhaillaan käynnissä olevilla Jätkäsaaren Kaupunkielämää-messuilla. Ne jatkuvat 9. syyskuuta asti.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti hiljattain, että kaupunkilaiset saavat itse keksiä, miten he parantavat julkista ympäristöä 4,4 miljoonalla eurolla omilla kotikulmillaan. Kyseessä on niin sanottu osallistuva budjetointi.

Jarkko Laaksosen luotsaamalle alueelle eli eteläiseen Helsinkiin rahaa on luvassa noin 624000 euroa. Sillä saa vaikkapa roskiksia, istutuksia, puistonpenkkejä, katutaidetta ja paljon muuta.

Ehdotuksia rahojen käytöstä saavat esittää kaikki ja ehdotuksista pääsevät äänestämään kaupunkilaiset, jotka ovat täyttäneet 12 vuotta äänestysvuonna.

Ehdotusten jättäminen ajoittunee tämän vuoden loppuun ja äänestäminen tapahtunee keväällä 2019.  Osallistuva budjetoinnin tavoitteet ovat yhtenevät stadiluotsin tavoitteiden kanssa. Molempien päämääränä on vahvistaa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia, edistää yhdenvertaisuutta sekä lisätä ymmärrystä kunnan toiminnasta.

 

Stadiluotsi ja osallistuva budjetointi

Helsingin stadiluotsit aloittivat tehtävissään toukokouussa 2018.

Stadiluotseja on seitsemän.

Jarkko Laaksosen vastuualueena on Eteläinen Helsinki. Siihen kuuluu Ruoholahden ja Jätkäsaaren lisäksi koko merellinen Helsinki Lauttasaaresta ja Taka-Töölöstä Katajanokalle.

Oman kaupunginosan parannusehdotuksia, mielipiteitä ja valituksia voi lähettää Jarkko Laaksoselle Facebookissa ja  sähköpostilla jarkko.laaksonen (at) hel.fi

Stadiluotsit ovat keskeisessä roolissa Osallistuva budjetointi -ohjelmassa. Siinä kaupunki jakaa rahaa, jotta asukkaiden ideat saadaan toteutettua.

Kaikenikäiset saavat ideoida. Äänestää saavat 12 vuotta äänestysvuonna täyttäneet.

Rahaa on jaossa 4,4, miljoonaa euroa. Eteläisen Helsingin osuus tästä on noin 624000 euroa.

Ehdotusten jättäminen ajoittuu näillä näkymin loppuvuoteen. Äänestys on keväällä 2019.  Lisätiedot osoitteesta osallistu.hel.fi

 

Rauno Hietanen

rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi