Kohta taas pääsee viinatunneliin

Alkon viinatunneli toimii nykyään Ruoholahden väestönsuojana. Kuva on vuodelta 2019. (kuva: Pipsa Sinkko-Westerholm)
Alkon vanhan viinatunnelin historiaan on mahdollisuus tutustua maaliskuun lopulla Ruoholahdessa. Retken tunneliin järjestää korttelikeskus Ruohis yhteistyössä Open House Helsingin kanssa.
Kyseinen tunneli on entisen Alkon tehtaan yhdystunneli, jota pitkin viinalavat kulkivat nykyisin oikeustalona toimivasta tehtaasta kauppakeskuksen kohdalla sijainneeseen varastoon. Nyt tunneli toimii väestönsuojana. Tiloihin ei ole tavallisesti pääsyä.
Viinatunneliin tutustuminen on osa korttelikeskus Ruohiksen järjestämää naapuripäiviä, joita vietetään keskiviikosta 25.3. sunnuntaihin 29.3. asti. Tuolloin Ruohiksessa on muun muassa Olli Freesen pop-up-taidenäyttely ja musiikkiesityksiä.
Viinatunnelikierrokset järjestetään torstaina 26.3.2026 kello 10.00, 11.00 ja 12.00 sekä lauantaina 28.3.2026 klo 10.00, 11.00 ja 12.00. Kierros kestää noin 40 minuuttua. Enimmäisosallistujamäärä on 15 henkilöä per kierros ja kierroksille vaaditaan sitova ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautua voi TÄSTÄ
Paikallislehtemme oli paikalla myös vuonna 2019, kun Open House Helsinki järjesti tutustumisen viinatunneliin. Artikkelin pääset lukemaan näköislehdestä TÄSTÄ sivulta 11.
Teksti: Rauno Hietanen



