K-Market Jätkäsaaren myyjä pelaa lätkää ja aikoo kauppiaaksi
OSA 6. Sarjassa tutustutaan sekä alueella työskenteleviin että ohikulkumatkalaisiin.
TÄÄLLÄ TÖISSÄ
Kun Oskar Ahl aloitti K-Market Jätkäsaaressa, työmatkat helpottuivat.
”Sahasin seitsemän vuotta Kehä I:stä pahimmissa ruuhkissa”, myyjä ja iltavuorovastaava Ahl kuvailee aiempaa työmatkaansa Sipoosta Kauniaisiin.
Nyt matka taittuu ensin omalla autolla Puotilan metroasemalle ja siitä noin vartissa Ruoholahteen.
Jätkäsaarikaan ei selviä puhtain paperein –”Esteettömyys on vain sananhelinää kaupungin markkinoinnissa”
Australiasta Jätkäsaareen muuttanut Craig Nolan pitää kotimaansa esteettömyyspolitiikkaa parempana kuin Suomen.
Yritykset eivät näe tarpeeksi bisneshyötyä siinä, että huolehtisivat liikkumisen esteettömyydestä ja palvelujen saavutettavuudesta vaikka se koskee monia”, esteettömyyskonsultti Craig Nolan sanoo.
”Noin 10 prosentilla suomalaisista on jonkinlainen vamma, joista monet vaikeuttavat myös liikkumista.
Pariskunta muutti Kaivopuistosta Jätkäsaareen – sopiva vuokra ja uudenkarhea asunto houkuttivat
UUDESSA TALOSSA Aku Ojala ja Marianna Harjunen totuttelevat vastavalmistuneeseen asuntoonsa ja uuden alueen palveluihin kahden kissan ja Frank-koiran kanssa.
Helsinkiläisen Aku Ojalan ja Etelä-Pohjanmaalta neljä vuotta sitten muuttaneen Marianna Harjusen toinen yhteinen koti löytyi ja varattiin netistä kesällä 2017.
Saunavuoro korkeuksissa
Ruoholahden ja Jätkäsaaren torneista pääsee nauttimaan huikeista näkymistä saunassa istuen. Myös alueen kerrostaloissa yhteissaunat on on usein sijoitettu kattotasoon.
Oman kaupunginosan näkymät vetävät puoleensa. Tämän huomasivat muun muassa hotelli Clarionin työntekijät.
”Yllätyimme positiivisesti, miten paljon paikallisia yöpyjiä meillä on”, sanoo vastaanottopäällikkö Jenni-Maria Satopää puolentoista vuoden ikäisestä Clarionista.