Ruoholahden klassikkopubin rituaaleihin kuuluu matka Belgiaan – pakettiautolla
Ennen matkaa pubin omistaja kartoittaa mielenkiintoisimmat pienpanimot ja yrittää sopia monta tapaamista peräkkäisille päiville.
Ei niissä reissuissa juuri järkeä ole.
”Tarinoiden vuoksi niitä tehdään”, yrittäjä Pekka Montin hymyilee.
One Pint Pubin vuosiohjelmaan kuuluu reilun viikon pituinen pakettiautomatka Eurooppaan,
Paikallisravintoloiden suosituimmat annokset: Yeti Nepal ja hotelli Clarionin ravintola
Ruoholahden Sanomat syö kahden paikallisen ravintolan suosituimmat annokset.
Ravintola Yeti Nepal on palvellut Ruoholahden metroaseman kupeessa vuodesta 2010. Nimensä mukaisesti listalta löytyy nepalilaisia ruokia. Sisarravintola Mount Kailash avasi Tyynenmerenkadulle vuonna 2015.
Ravintola Kitchen & Table on reilu vuosi sitten avatun hotelli Clarionin ravintola,
Ruoholahden Sanomat uudistui paikallisin voimin
Täällä töissä & ohikulkumatkalla
Osa 5 Sarjassa tutustutaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueella työskenteleviin ja alueen läpi kulkijoihin.
Fontit ovat tuttuja Erika Niemiselle. Hänen kotitoimistossaan Selkämerenkadulla on syntynyt Ruoholahden Sanomien uudistunut ulkoasu,
Jätkäsaari-teemailta tänään Huutokonttorilla
Kaupunki järjestää kaikille avoimen Jätkäsaari-teemaillan paikallisessa kirjastosssa tänään maanantaina 22.1. kello 17–19.
Asukkaat voivat tavata Jätkäsaaren alueen rakentamisesta, kaavoituksesta, liikennesuunnittelusta, julkisesta liikenteestä ja sataman toiminnasta vastaavia asiantuntijoita.
Tilaisuus alkaa tietoiskuilla, joiden jälkeen asiantuntijat ovat tavattavissa omissa pisteissään.
Paikalla on myös Ruoholahden Sanomat omalla pisteellään. Tervetuloa!
Teemailta Jätkäsaaren infokeskuksessa ja kirjastossa 22.1.
Rakentamisen painopiste siirtyy Saukonlaituriin ja Atlantinkaarelle
Karibiankortteleiden korkeimmat asunnot ovat 16. kerroksessa.
Jätkäsaaren rakentamisen painopiste siirtyy tänä vuonna länsiosaan saarta.
”Seuraavien vuosien aikana Saukonlaiturin ja Atlantinkaaren alueilla käynnistyy vuosittain yhteensä noin 800 asunnon rakentaminen ja mukana on kaikkia hallintamuotoja”, kertoo Jätkäsaaren alueen rakentamisen projektinjohtaja Outi Säntti Helsingin kaupungilta.
”Näistä Saukonlaituri on merellinen osa-alue,