Gimiksen keittiömestari kokkasi ennen Ascotissa kuninkaallisille
TÄÄLLÄ TÖISSÄ Kun Iliyan Iliev lähti töihin viiden tähden hotelliin kuninkaallisten suosimaan englantilaiskaupunki Ascotiin, ei hän voinut aavistaa, että olisi muutamaa vuotta myöhemmin Suomessa. Ascotissa hän tapasi suomalaisen vaimonsa.
”Minä seurasin sydäntäni”, Ruoholahdenrannassa sijaitsevan Seaside Hotelin ja sen ravintolan Bistro Gimiksen keittiöpäällikkö sanoo.
Radisson Blu Seaside Hotelin keittiöpäällikkö Iliyan Iliev valmistui kokiksi kotikaupunkinsa Bulgarian Varnan kokkikoulusta.
Jätkäsaarelainen pariskunta yhdisti parturin ja olutbaarin
Suomen alkoholilainsäädäntö muuttui viime vuonna sen verran, että Ojalat toteuttivat haaveensa ja avasivat parturibaarin.
Oluelle vai parturiin? Molempiin, neuvoisivat jätkäsaarelaiset Marianna ja Aku Ojala.
Pariskunta oli nähnyt lomillaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa baarin ja parturin yhdistelmiä. He halusivat perustaa samanlaisen konseptin Suomeenkin.
Perustamista yritettiin jo viitisen vuotta sitten,
Joonas Nordman Show on jätkäsaarelaisen muusikon ainoa keväälle säilynyt työ
”Pää ei olekaan hajonnut. Päinvastoin on jäänyt tilaa ajatella, kun ei ole koko ajan niin kiire”, muusikko Anssi Salminen sanoo.
Kevään poikkeusolot lamaannuttivat monen Jätkäsaaren Jallukka-talossa asuvan työt.
”Kymmeniä keikkoja peruuntui ja lista kasvaa koko ajan. Tulonmenetykset ovat tähän mennessä noin 10 000 euroa. Eivätkä loppukesä tai syksykään näytä paremmilta”,
Jätkäsaaren vuorella liikkuminen kielletään turvallisuussyistä
Kenttäalue ja murskekukkulat ovat työmaa-aluetta, kaupunki muistuttaa.
Jätkäsaaren ”vuorella” liikkuminen on ulkopuolisilta kielletty, muistuttaa kaupunki.
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti kirjoitti äskettäin, kuinka maamassojen välivarastona toimiva kukkula on noussut suosituksi ulkoilukohteeksi muun muassa hienojen näköalojensa vuoksi.
Vaikka näköalavuori ympäristöineen hiljenee rakennustoiminnasta iltaisin ja viikonloppuisin, ulkopuolisten liikkuminen siellä on turvallisuussyistä kiellettyä kaikkina aikoina.
Murskekenttä kukkuloineen ovat työmaa-aluetta.
Jätkäsaaren tekovuori on suosittu lähikohde
”Vuoren” näköaloista saa nauttia todennäköisesti vuoteen 2022. Viiden vuoden kuluttua vuoren kohdalla on Melkinlaiturin asuinalue. Jätkäsaaren maamassat siirtyvät aikanaan Hernesaareen täyttömaaksi.
Siinä ja siinä, että saako tänne tulla. Jätkäsaaren korkeuksiin nouseva tekovuori on osittain työmaa-aluetta, mutta siellä ei juuri nyt rakenneta.
Jätkäsaaren tekovuori on ollut suosittu ulkoilukohde kevään aikana.