Atlantinkadun tornitalosta aukeaa komeat näkymät Jätkäsaareen

Katja Alaja ja Pasi Riikonen ovat Jätkäsaareen todella tyytyväisiä. Vain pari toivetta löytyy. ”Lisää puita uusien katujen varsille. Ja avantouintipaikka.” (kuva Pipsa Sinkko-Westerholm)

UUDESSA TALOSSA Katja Alaja ja Pasi Riikonen olivat haaveilleet korkealla asumisesta. Kun mahdollisuus muuttaa 14. kerrokseen Atlantinkadulle tarjoutui, ei tarvinnut kahdesti miettiä.

Yhteensä 207 porrasta. Matkaan katutasosta 14. kerrokseen ilman kantamuksia kestää kolme minuuttia rauhallisella tai kaksi reippaammalla vauhdilla. 

”Otan skabaa Vallen kanssa. Hän on tainnut vetää pohja-ajan”, Pasi Riikonen kertoo. 

Valle on pariskunnan 11-vuotias poika.

”Hyvää liikuntaa. Ei tarvitse kuntoportaille lähteä”, jatkaa Katja Alaja

Tavoitteena molemmilla on nousta portaat ainakin pari kertaa päivässä. ”Mielenkiinnolla seuraan kunnon kasvamista. Että pääseekö kohta jo puuskuttamatta ylös asti”, Alaja pohtii.

Perheelle korkealla asuminen tuntui heti luontevalta. Huimausta tai pelontunnetta ei ole ollut. 

”Tämä on vielä inhimillinen korkeus. Täältä hahmottaa alhaalla olevat ihmiset ja tapahtumat”, Riikonen sanoo.

Katja Alajan ja Pasi Riikosen kodista voi katsella vaikkapa Länsiterminaalia ja ulappaa.
(kuva Katja Alaja)

Tuulikaan ei aiheuta ongelmia, sillä koko asunnon levyinen, 20-neliöinen parveke on kokonaan lasitettu. Parvekkeesta on tullut koko perheen lempipaikka. Sohvien ja ruokapöydän lisäksi sinne on suunnitteilla ainakin viljelylaatikoita ja riippukeinu. 

”Olemme idättäneet kasveja, kuten auringonkukkia, herneitä ja tomaatteja. Pian pääsemme istutushommiin”, Riikonen kertoo. 

Viestintäalan yrittäjänä toimiva Alaja on suunnitellut parvekkeelle kesätoimistoa. 

”Olin ajatellut vuokrata työtilan jostain, mutta nyt ei tarvitse. Parvekkeelle mahtuu vaikka mitä”, Alaja sanoo. 

Ruoholahteen vuonna 2013 perhe muutti Töölöstä. Valle oli silloin neljävuotias. 

Helsingistä kotoisin oleva pariskunta halusi pysyä kantakaupungissa, mutta muuttaa alueelle, jossa lapsi voisi liikkua itsenäisesti. Ruoholahti tuntui heti sopivalta, sillä alueella oli hyvät palvelut, päiväkodit ja koulut. 

”Ensimmäisessä kodissamme Ruoholahdessa oli päiväkoti ja leikkipuisto talon vieressä”, Alaja kertoo.

Lapsuudessaan Riikonen asui Luxemburgissa ja Alaja Tanskassa, Ruotsissa ja Kanadassa. Ystäviä löytyy siksi monesta maasta. 

”Kaverit eivät voineet uskoa kun kerroimme, että Vallella on kouluun 200 askelta. Ja että hän kulkee matkan yksin kävellen”, Riikonen nauraa.

”Ja että töihin kuljen pyörällä 12 minuutissa eikä omaa autoa tarvita”, hän jatkaa.

”Ruoholahti oli oikea valinta”, pohtii Alaja.

Nyt perhe nauttii Jätkäsaaren ja lähialueiden palveluista sekä kulttuuri- ja urheilumahdollisuuksista. 

”Tämä on monipuolisuudessaan ainutlaatuinen paikka Suomessa”, Riikonen sanoo.

”Kaikki toiveemme ovat toteutuneet”, sanoo Alaja.

Uudessa kodissa on perheen mielestä monia hienoja asioita. Huonekorkeus on huimat 4,4 metriä, mikä mahdollistaa sen, että molemmissa makuuhuoneissa on tilavat parvet. Ne, valtava parveke ja hyvä pohjaratkaisu tuovat 64 neliön kolmioon lisää tilaa. 

”Asunto on todella valoisa. Se pysäytti, kun kävelin tänne ensi kerran sisään. Tiesin heti, että haluan asua täällä”, Riikonen kertoo. 

Huonekorkeus tuo tosin myös haasteita. 

”Yhtäkään valaisinta ei katossa vielä ole”, Alaja nauraa.

”Tai jos palovaroitin alkaa soida katossa, niin emme pääse siihen käsiksi. Niin korkeita tikkaita meiltä ei löydy.”

Kaikista parasta asunnossa ovat kuitenkin maisemat, jotka aukeavat läpitalon asunnosta moneen suuntaan. 

”Keittiön ikkunasta näkyy Länsiterminaaliin, Pihlajasaareen ja Melkin saareen. Parvekkeelta näkyvät Lauttasaari ja Espoo”, Alaja kertoo. 

”Edellisessä asunnossamme merinäköalan eteen rakennettiin taloja. Tämä näkymä pysyy”, sanoo Riikonen.

  • Atlantinkatu 12, Jätkäsaari
  • Taloyhtiössä on kaksi taloa; yksiportainen 8-kerroksinen talo ja kaksiportainen 14-kerroksinen talo.
  • Taloissa on yhteensä 147 vuokra-asuntoa yksiöistä neljän huoneen huoneistoihin.
  • Kooltaan asunnot ovat 24,5-95m2.
  • Talo valmistui huhtikuussa 2020.
  • Rakennuttaja: Sato-Rakennuttajat
  • Rakennusurakoitsija: Fira
  • Arkkitehtitoimisto: Huttunen-Lipasti Arkkitehdit

Pipsa Sinkko-Westerholm
toimitus@ruoholahdensanomat.fi