Gimiksen keittiömestari kokkasi ennen Ascotissa kuninkaallisille
TÄÄLLÄ TÖISSÄ Kun Iliyan Iliev lähti töihin viiden tähden hotelliin kuninkaallisten suosimaan englantilaiskaupunki Ascotiin, ei hän voinut aavistaa, että olisi muutamaa vuotta myöhemmin Suomessa. Ascotissa hän tapasi suomalaisen vaimonsa.
”Minä seurasin sydäntäni”, Ruoholahdenrannassa sijaitsevan Seaside Hotelin ja sen ravintolan Bistro Gimiksen keittiöpäällikkö sanoo.
Radisson Blu Seaside Hotelin keittiöpäällikkö Iliyan Iliev valmistui kokiksi kotikaupunkinsa Bulgarian Varnan kokkikoulusta.
”Olen hyvin intohimoinen ruoan suhteen. Kokkikoulun jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus mennä Ascotiin hienoon viiden tähden hotelliin jossa oli fine dining -ravintola.”
Ascot on tunnettu laukkakilpailuista, joihin kuninkaalliset kokoontuvat vuosittain. Iliev kertoo, että oli yhtäkkiä hassua jutella niitä näitä hotellilla majoittuvien kuninkaallisten kanssa. Itse kuningatar lähisukulaisineen ei hotellissa kuitenkaan majoittunut, Iliev tarkentaa.
Iliev suuntasi tulevan vaimonsa kanssa Ascotista etelärannikolle Bournemouthiin luksushotelliin viideksi vuodeksi, kunnes vaimo halusi Suomeen.
Vantaan Myyrmäessä asuva 38-vuotias Iliev suunnittelee parhaillaan uutta listaa Bistro Gimikseen. Listalla näkyy paikallisuus ja merellisyys. Liha ja kala tulevat läheltä. Menussa myös sesongit korostuvat. Huhtikuusta lähtien listalla nähdään muun muassa parsaa ja raparperia.
Iliev aloitti Ruoholahdenrannassa kaksi ja puoli vuotta sitten kokkina. Vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten hänet ylennettiin keittiöpäälliköksi. Äskettäin hänet valittiin koko Suomen Radisson-ketjun vuoden pomoksi.
”Vuoden pomo -titteli yllätti täysin, en osannut yhtään odottaa sitä”, Iliev hymyilee.
OHIKULKUMATKALLA Töölöläinen Riikka Bäckström kiirehtii koleassa kevättuulessa kohti Clarion-hotellin baaria.
”Menen tapaamaan Saksasta saapunutta ystävääni”, Bäckström kertoo.
Alueessa häntä viehättää sen viimeistelemättömyys ja sataman nosturit.
RIIKKA BÄCKSTRÖM on asunut monessa osoitteessa ympäri Helsinkiä, tällä hetkellä Töölössä.
”Ei ole väliä missä päin keskustaa asuu. Tärkeää on hyvät liikenneyhteydet ja palvelut.”
Samat vahvuudet löytyvät hänen mielestään myös Jätkäsaaresta.
”Lisäksi täällä on meri, josta pidän kovasti.”
Alueen uusista taloista Bäckström ei välitä. ”Pidän enemmän vanhoista taloista, joita löytyy Töölöstä. Niissä on enemmän fiilistä.”
Jätkäsaaren viimeistelemättömyys taas viehättää. ”Keskeneräisyys on karua, mutta hienoa. Pidän siitä, että asiat eivät ole niin viimeisen päälle. Myös sataman makasiinit ja nosturit näyttävät hienoilta”, Bäckström sanoo.
Tulevaisuudessa hän toivoo asuvansa lähempänä luontoa.
”Haluaisin asua meren äärellä, missä ei olisi paljoa naapureita. Se taitaa olla mahdottomuus Helsingissä.”
Bäckström haaveilee myös ulkomailla asumisesta. Opiskellessaan lähihoitajaksi hän oli vaihdossa Nepalissa kolme kuukautta.
”Voisin muuttaa Nepaliin. Siellä on kaikkea mitä tarvitsee.”
Juttu on alunperin julkaistu maaliskuun 2020 lehdessä. Koko lehden pääset lukemaan tästä