Juhannus lähihotellissa ja muita kesäsuunnitelmia

Hanna ja Sofia Ek haaveilevat ulkomaanmatkasta.

Jätkäsaari-Ruoholahti-lehti jalkautui paikallisten pariin aurinkoisena kevätlauantaina. Kesään suhtauduttiin hyvillä mielin: vaikka moni haaveileekin ulkomaanmatkoista, kaikille oli tärkeää oli nauttia auringosta
ja Suomen kesän kauneudesta.

Sofia Ekin kesäsuunnitelmiin kuuluu ainakin työntekoa ja ulkona oleilua. Kaksikolla oli kuitenkin yhteinen haave: päästä ulkomaille. Viime kesänä matkasuunnitelmat peruuntuivat. 

Minne päin he matkustaisivat jos voisivat?

”Minne vain!” Hanna Ek nauraa.

Sofian toivekohde olisi Dubai. Pääasia olisi päästä taas maailmalle.

Sofia Ekin kesäsuunnitelmiin kuuluu ainakin työntekoa ja ulkona oleilua. Vinkkejä kesäksi kysyttäessä Sofia neuvoo vain nauttimaan kesästä.

Emilia Rislakki, Ari Ruuskanen ja nelivuotiaat kaksoset Alma ja Alvin aikovat nauttia kesästä kotikulmilla. He suosittelevat tutustumaan ainakin Saukonpaaden aurinkotuoleihin ja grillauspaikkaan, josta koko perhe on innostunut.

Ari Ruuskasen ja Emilia Rislakin nelivuotiaat kaksoset Alma ja Alvin olivat aurinkoisena lauantaipäivänä hieman pettyneitä. Kaksikko olisi ollut jo valmis uimaan, mutta uintiretket saavat vielä hetken odottaa. Niitä on kuitenkin kesälle luvassa. Perheen lempiuimaranta löytyy läheltä Lauttasaaresta.

Tänä kesänä nelihenkinen perhe lomailee heinäkuussa, ja silloin on uimisen lisäksi luvassa ainakin jokavuotinen retki Korkeasaareen. Mahdolliset koronarajoitukset eivät suuresti haittaa, sillä Emilia Rislakin mukaan he keksivät hyvin tekemistä myös kotikaupungissaan.

”Helsingissä pystyy tekemään niin paljon asioita! Viime kesänä olisimme muuten viettäneet varmaan enemmän aikaa isovanhempien kanssa ja juhlineet juhannusta mökillä kavereiden kanssa, mutta ne jäivät koronan vuoksi välistä.”

Mökkijuhannuksen sijaan perhe vietti juhannuksen kotikulmilla hotelli Clarionissa.

”Harkitsimme sitä myös tälle juhannukselle, mutta kaikki isommat huoneet olivat jo menneet. Muutama muukin on tainnut keksiä saman idean!”

Cagatay Ulusoy ja Dilara Akcakoca kertoivat, että Turkissa on turisteille vähemmän rajoituksia kuin paikallisille. He haluaisivat tavata perheensä pitkän tauon jälkeen, vaikka toisaalta myös Suomen kesä houkuttelee.

Turkkilais­pariskunta ei malttaisi jättää väliin Suomen kesää

Cagatay Ulusoy ja Dilara Akcakoca pohtivat parhaillaan, missä viettää kesä 2021. Turkkilainen pariskunta ei ole päässyt pitkään aikaan käymään kotimaassaan koronan vuoksi, mutta he eivät malttaisi lähteä juuri kesällä: silloin Suomi on molempien mielestä parhaimmillaan.

”Mietimme juuri, pitäisikö odottaa hieman matkustamista ja nauttia Suomen kesästä. Toisaalta emme ole nähneet perheitämme yli vuoteen.”

Mikäli kaksikko päättää viettää kesän Helsingissä, on edessä asunnon metsästystä. Pari etsii uutta kotia Espoon puolelta.

”Viihdymme täällä hyvin ja pidämme etenkin hyvistä kävely-yhteyksistä Eiraan. Asuntojen hinnat ovat kuitenkin nousseet alueella, ja tarjontaa on vähän.”

Lue lisää paikallisten kesälomasuunnitelmista kesäkuun näköislehdestä tästä linkistä

Milla Palkoaho, juttu ja kuvat
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti