Kerran kuussa Jätkäsaaressa – Helsinki satsaa väestönsuojeluun erityisellä voimalla
Teksti ja kuva: Pipsa Sinkko-Westerholm

Koulutustilaisuuteen osallistujia Rokkiluolassa joulukuussa 2024.
Kaupunki panostaa väestönsuojelutoimintaan tällä hetkellä aiempaa enemmän. Syynä on Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, kertoo kaupungin pelastusyksikön varautumisen ja väestönsuojelun johtamisen palvelujen yksikön päällikkö Petri Parviainen.
Parviainen oli puhumassa Helsingin väestönsuojelutoiminnasta Jätkäsaaren kalliosuojan kuukausittaisessa koulutustilaisuudessa joulunalusviikolla.
Parviaisen mukaan Ukrainan sota on osoittanut, että väestönsuojeluasioihin tulisi paneutua tarkoin muun muassa kehittämällä väestön ensiaputaitoja.
Hänen mukaansa väestönsuojelun tilanne Helsingissä on tällä hetkellä kuitenkin hyvä.
Väestönsuojelusta valtiollisella tasolla vastaa sisäministeriö. Helsingissä pelastuslaitoksen lisäksi toiminnassa on mukana yhdistyksiä, kuten Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK, Punainen risti ja Martat, Parviainen kertoo.
Jätkäsaaren kalliosuojan väestönsuojelutoimintaa hän kehuu erityisen aktiiviseksi.
”Koulutus on toiminut todella hyvin ja sisältö ollut älyttömän hyvää”, Parviainen sanoo.
Parviainen kertoo, että tällä hetkellä Helsingissä on yhteensä väestönsuojia noin 5500 kappaletta, joista 5400 sijaitsee taloyhtiöissä, sairaaloissa, virastoissa ja muilla työpaikoilla.
Jätkäsaaren kalliosuojan kaltaisia yhteisväestönsuojia on useita eri puolilla Helsinkiä. Kaikkiaan suojapaikkoja Helsingissä on noin 900000 ihmiselle.
”Helsingin väestönsuojelujärjestelmä on maailman paras”, Parviainen sanoo.
Lue lisää aiheesta helmikuun 2025 printtilehdestä, joka löytyy jo nyt useista kymmenistä jakelupisteistä Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta, sekä Lauttasaaresta (S-Market Itälahdenkatu) ja Punavuoresta (Bulevardin S-Market).
Uusiin ja vanhoihin näköislehtiin pääset mobiilisovelluksellamme nimeltä JR-lehti.
(Lataa JR-lehti puhelimeesi Google Playstä ja App Storesta)