Kolmekymppinen paikallinen

One Pint Pub juhli 30-vuotista taivaltaan näyttävästi. Elokuun Taiteiden yönä ja sitä seuraavana viikonloppuna pubin edessä oli kolmipäiväinen festivaali. Toimitusjohtaja Allu Montin, ravintolapäällikkö Markku Kykkänen ja ravintoloitsija Pekka Montin olivat menossa mukana.
Olohuoneen jatke, olut edellä, kaurismäkeläinen tunnelma, mielenkiintoisia ihmisiä. Siinä muutamia ajatuksia, miksi ruoholahtelainen One Pint Pub on ravintoloitsija Pekka Montinin mukaan päässyt kunnioitettavaan kolmenkymmenen vuoden ikään.
”Ihmiset hakevat yhteisöllisyyttä ja yhdessä oloa, sellaista olohuoneen jatketta. Se on se, minkä takia asiakas haluaa maksaa tuopista nelinkertaisen hinnan, kun saisi sen kaupasta paljon halvemmalla.”
”Olut edellä ollaan aina menty, meillä on ollut hyvä tuote ja hyvä valikoima, se on ollut se kantava juttu”, Montin miettii.
Hän lisää että One Pint Pub ei ole juurikaan muuttunut vuosien varrella.
”Asiakaskunta on tosi hyvä ja uskollinen, ja he tykkäävät tyylistä, millä me tämä tehdään. Kolmekymmentä vuotta ollaan pysytty pystyssä, se on iso asia.”
Montin oli Sinikaislankujalla sijaitsevan pubin asiakas 1990-luvulla, kunnes eri vaiheiden jälkeen ryhtyi sen omistajaksi.
Kapula on jo siirtynyt seuraavalle polvelle: poika Allu Montin vastaa pubin pyörittämisestä ja on pubin omistavan yhtiön First Pint Oy:n toimitusjohtaja.
Isä-Montin on hallituksen puheenjohtaja ja joka paikan höylä. Synttärifestareiden aikaan hän oli järjestysmiehenä keltaisessa liivissä ja keräili ehtiessään tyhjiä tuoppeja pöydistä.
Pyöreiden kunniaksi One Pint Pub järjesti kolmipäiväisen festivaalin terassinsa jatkeeksi. Juhlat alkoivat Taiteiden yönä 20. elokuuta ja jatkuivat viikonlopulle. Esiintyjinä oli useita bändejä, joista monessa soitti pubin entisiä ja nykyisiäkin työntekijöitä. Muun muassa ravintolapäällikkö Markku Kykkänen nähtiin lavalla.
One Pint Pubilla on ollut Taiteiden yönä aina jonkinlainen tapahtuma.
”Nyt ajateltiin että jatketaan sitä kahdella päivällä. Laitettiin vähän hulppeampi lava ja enemmän bändejä”, Montin sanoo.
Teksti ja kuva: Rauno Hietanen



