Koulut alkoivat – Ruoholahden yksikössä viimeistä kertaa vähään aikaan

Ruoholahden ala-asteen koulu on nykyään osa Crusellin koulua. Kuva on otettu 12. elokuuta 2026. (kuva Rauno Hietanen)
Helsingissä koululaiset aloittivat lukuvuotensa tänään keskiviikkona 12. elokuuta. Vilskettä riitti Jätkäsaaren ja Ruoholahden koulujen edessä ja pihoilla.
Ruoholahden ala-asteella oppilaat aloittivat koulun viimeistä kertaa vähään aikaan. Ruoholahden koulurakennus (osoitteessa Santakatu 6) menee saneeraukseen syksyllä 2027, ja on remontissa arviolta vuoteen 2029 saakka. Remontin jälkeen koulurakennus toimii pienimpien alaluokkien kouluna, varhaiskasvatuksen yksikkönä ja työväenopistona.
1990-luvulla toimintansa aloittaneen Ruoholahden ala-asteen koulun nimikin vaihtui ennakoimaan tulevaa. Ruoholahden ala-aste on nykyään osa Crusellin koulu -nimistä kokonaisuutta, johon kuuluu lisäksi Melkinlaiturin koulu Jätkäsaaressa.
Melkinlaiturin koulua (osoitteessa Poseidoninkuja 4) rakennetaan parhaillaan muutaman sadan metrin päähän Länsiterminaalista, ja se ottaa vastaan oppilaat syyslukukauden 2027 alussa. Melkinlaiturissa on luokat ekaluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin asti.
Lisäksi Crusellin koulun kokonaisuuteen kuuluu väliaikaisesti myös tiloja Saukonpaadessa Docratesin rakennuksen yhteydessä.
Autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla erityisen varovaisia. Kaduilla liikkuu nyt paljon lapsia, joista osa vasta harjoittelee yksin liikkumista ja autoteiden ylityksiä.
Teksti: Rauno Hietanen



