Lapinlahti tarjoaa kesällä kymmeniä tapahtumia

See Us -tapahtuman koordinaattorit Anna Palmén (vas.) ja Krista Virtanen (oik.) sekä apumies Eetu Kivinen mittailivat paikkaa lavalle. Pro Lapinlahti ry:n toimintakoordinaattori Katja Liuksiala antoi ohjeita. (kuva Pipsa Sinkko-Westerholm)

Vanhan sairaalan alueella toimiva Lapinlahden Lähde on vajaassa vuosi­kymmenessä paisunut monipuoliseksi tapahtuma- ja palvelukeskukseksi.

Näyttelyitä, esityksiä, ryhmäliikuntaa, luentoja, musiikkia, puistokirppiksiä, kahviloita, myymälöitä, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluja ja paljon muuta. Lapinlahden vanhan mielisairaalan rakennuksissa toimivasta Lapinlahden Lähteestä on tullut vajaassa vuosikymmenessä monipuolinen tapahtuma- ja palvelukeskus.

”Ihmiset ovat alkaneet löytää tänne ja ymmärtää, miksi paikkaa puolustetaan niin vahvasti. Helsinki tarvitsee paikkoja, jossa saa olla oma itsensä ja jotka eivät perustu vain kaupallisuuteen”, sanoo toimintaa koordinoivan Pro Lapinlahti ry:n toimintakoordinaattori Katja Liuksiala.

Liuksiala kertoo, että hiljaisemman koronakauden jälkeen tapahtumia järjestetään taas isommalla vaihteella. Kesällä niitä on tarjolla kymmeniä. Liuksiala nostaa esiin muutaman.

”Lapinlahti loves art 9.–10.7. on suuri yhteismaalaustapahtuma puistoalueella. Tapahtuman maalauksista tehdään taidenäyttely Venetsiatalon Avoimen tilan galleriaan, joka on avoinna 11.–14.7.”

”See Us -mielenterveysaiheinen muotinäytös järjestetään 19.8. päärakennuksen etupihalla. Kahdeksan suunnittelijan vaatteita esittelevät diversiteettiä tukevat mallit. Lisäksi tapahtumassa on live-musiikkia, dj ja taidenäyttely.”

Liuksiala muistuttaa, että lähes kaikki tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Toukokuussa Lapinlahden Lähteellä nähtiin unkarilais-ranskalaisen taiteilijan Timea Jancovicsin (vas.) performanssi, joka kertoi parantumattomina pidettyjen potilaiden lähettämisestä Seilin saarelle. (kuva Pipsa Sinkko-Westerholm)

Lähteellä toimii yli 200 toimijaa. Vuokralaisina on muun muassa yhdistyksiä, käsityöläisiä, eri alojen taiteilijoita sekä mielen ja kehon terapeutteja. He tarjoavat monenlaisia palveluja ja järjestävät vaihtuvaa paja- ja kurssitoimintaa.

Lähteen perustoimintaan kuuluu muun muassa yleinen sauna, hävikkikukkakauppa, kirpputori- ja käsityömyymälät sekä kaksi kahvilaa; Cafe Metsäpaahtimo Venetsiatalon vieressä sekä Kahvila Lähde päärakennuksessa. 

Viisi vuotta toiminnassa ollut hävikkiravintola Loop lopetti toimintansa viime vuonna. Kahvila Lähde on avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös juhlapyhinä. 

”Haluamme tarjota kaikille paikan minne tulla, jos muuta paikkaa ei ole. Ostopakkoa ei ole”, kertoo kahvilapäällikkö Mirva Kotaviita

Tuoreiden korvapuustien lisäksi kahvilasta saa muita makeita ja suolaisia herkkuja sekä lounaskeittoja. Kahvila pyörittää myös catering-palvelua Lähteen tiloissa tapahtuviin yksityisiin ja yhteisiin tapahtumiin. 

Riitta Rinttilä on tullut kävellen Kampista Lähteelle kahville ja lukemaan kirjaa.

”Kävin myös tuossa viereisessä liikkeessä, joka myy ihania intialaisia kankaita ja vaatteita. Myyjä oli todella mukava”, Rinttilä kertoo.

”Pitäisi vielä enemmän käyttää täältä löytyviä hyvinvointipalveluja hyväksi. Olen ajatellut varata ajan hierojalle.”

Kahvila Lähteen yhteydessä toimii Mental Museum, joka esittelee mielenterveyden hoitoa ja sen historiaa. Lisäksi talossa toimii Romanikulttuurin museo, joka järjestää vaihtuvia näyttelyitä ja työpajoja. 

Hävikkikukkakauppa Kukkiksen valikoimaa tutkiva jätkäsaarelainen Riitta Nyholm kertoo käyvänsä Lapinlahdessa usein.

”Olen käynyt bongaamassa lintuja, kahvilla sekä osallistunut tapahtumiin. Talvella osallistuin valokuvauskurssille ja nyt keväällä luontoretkelle. Tänään olin katsomassa performanssia tuolla rannassa”, Nyholm kertoo.

Alppiharjussa asuva Tappu Valkonen oli myös katsomassa unkarilais-ranskalaisen Timea Jankovicsin performanssia, joka kertoi parantumattomina pidettyjen potilaiden lähettämisestä Seilin saarelle Lapinlahden sairaalasta.

”Esitys oli vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Auringonpaiste ja lintujen laulu toi synkkään aiheeseen jännää kontrastia”, Valkonen kertoo.

Valkonen käy Lähteellä silloin tällöin.

”Viimeksi osallistuin Ukraina-iltaan. Myös työpaikkani Positiiviset ry on järjestänyt täällä oman tapahtuman.”

Pipsa Sinkko-Westerholm
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti

Kesätapahtumia Lapinlahdella

Puistokirppikset: 10.7. ja 13.8. klo 11–16

Tiistaisin klo 18 Puistoliikuntaa: joogaa, rentoutusta, lempeää jumppaa puiston alueella

Tiistaisin klo 17–20 lautapeli-ilta, ennakkoilmoittautuminen katri@lapinlahdenlähde.fi

Keskiviikkoisin klo 19–20.30 Let’s Tango at Miitti!, maksutonta tangon opetusta

Kesäkuun ajan Käytävägalleriassa näyttely: Isien jalanjäljissä – Adoptiolapsen tarina.

9.–10.7. Lapinlahti loves art: suuri yhteismaalaustapahtuma puistoalueella

18.8. Taiteiden yö: Lähde muuttuu kokonaisvaltaiseksi kulttuurikeitaaksi

19.8. See Us -muotinäytös

Elokuussa: sadonkorjuujuhla

Kaupunkiluontokeskus: Valokuvanäyttely Villisika oven takana – ja muita kohtaamisia Suomessa ja Virossa. Keskus avoinna ti ja to klo 12–16, ke klo 13–18. Auki myös tapahtumissa ja tilauksesta. 

Käsityömyymälä Lähteen Puoti avoinna: ke, to, la, su klo 12–17

Kirpputori Lähteen Patina ke, la ja su klo 12–16

Kahvila Lähde avoinna: ma–pe klo 11–16 ja la, su klo 12–16. Auki myös tapahtumien aikaan. 

Lähteen Sauna: Miehet ti klo 12–14, sekasauna ke klo 12–14, naiset to klo 12–14. Lisäksi tilaus- ja viikonloppuvuorot, ks. Lähteen Facebook-sivut.

Venetsia-talo, Cafe Metsäpaahtimo: klo 10–19, ma suljettu. 

Metsätuokio: Kajakkien, kanoottien ja sup-lautojen vuokrausta, ohjattuja melonta- ja vaelluskursseja ja -retkiä.

Katso lisää: lapinlahdenlahde.fi