Mister Jätkäsaari kävelee alueen katuja työkseen

Logistiikkaoperaattori Harri Saarinen on pyörinyt Jätkäsaaren kaduilla jo yli kymmenen vuotta.
Logistiikkaoperaattori Harri Saarisen työ on etsiä ja raportoida eteenpäin, jos Jätkäsaaressa on joku pielessä. Työpäiviin kuuluu dronekuvauksia, pitkiä kävelylenkkejä ja ihmisten kanssa juttelua.
”Miten menee?” huikkaa Saarinen katukiveystä tekevälle työmiehelle Tahitinkadulla. Mies hymyilee ja jatkaa kivien paukuttelua kumilekallaan; kaikki on kunnossa tänään. Viime viikolla Saarinen järjesti kivimiehille enemmän työskentelytilaa työmaa-aitoja siirtämällä. Se on yksi esimerkki Saarisen työnkuvasta Jätkäsaaressa.
”Otan huomioon ja hoidan asioita, joita kukaan muu ei”, Saarinen sanoo.
Seuraavaksi päivittäinen kävelykierros jatkuu Hyväntoivonpuistoon. Siellä eteen tulee puu, josta on katkennut paksu oksa. Silmiin osuu myös reikä kiipeilypaikan pehmeässä kumirouhepinnoitteessa. Rikki menneen pinnoitteen alta on noussut kadulle mustaa kumirouhetta.
”Musta rouhe on liukasta jalan alla”, Saarinen näyttää.
Hän ottaa kuvat pinnoitteen reiästä ja katkenneesta oksasta raportoidakseen niistä kaupungille viikoittaisessa koosteessaan. Tällaisten epäkohtien esiin nostaminen on tärkeää, sillä ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita ihmisille. Kaupungin työntekijät käyvät korjaamassa kohteet oman aikataulunsa mukaisesti.

Harri Saarisen työhön Jätkäsaaren kaduilla kuuluu muun muassa työmiesten tapaamista. Kuvassa katukivettäjä Tahitinkadun ja Kanariankadun kulmassa, jolle Saarinen järjesti lisää tilaa työmaa-aitoja siirtämällä.
Logistiikkaoperaattori on pyörinyt Jätkäsaaren kaduilla jo yli kymmenen vuotta. Saariselle tullaan juttelemaan ja kertomaan sotkuista tai rikotuista paikoista tai kyselemään meneillään olevista rakennusprojekteista ja niiden aikatauluista. Keltaisissa huomioliiveissään kulkeva pitkä mies on tullut tunnetuksi alueella.
”Minua kutsutaan täällä Mr. Jätkäsaareksi”, Saarinen nauraa.
Aina palaute ei ole myönteistä tai hyvää. Esimerkiksi Hyväntoivonpuiston vuosia kestänyt rakennusprojekti aiheutti asukkaille harmia. Työmaan takia kulkeminen oli vaikeaa ja ulkoilumahdollisuuksia ei ollut. Oli melua ja pölyä, ja näkymä puistoon oli ankea.
”Ihmiset kypsyivät jatkuvaan työmaahan. Minulta kysyttiin syitä asioille ja ehdotettiin parannuksia järjestelyihin. Nyt yleinen ilmapiiri alueella on onneksi jo paljon parempi.”
Yksi Saarisen tehtävistä on kuvata Jätkäsaarta dronella joka viikko. Ylilennoilla hän dokumentoi rakentamisen eri vaiheita ja bongailee epäkohtia. Videotallenteista hän ottaa kuvakaappauksia raporttejaan varten ja kertoo niiden avulla alueen tilanteesta kaupungille.
Dronelentoja hän on tehnyt viisi vuotta Jätkäsaaren lisäksi myös muilla Helsingin rakentuvilla alueilla, kuten Kalasatamassa, Kuninkaantammessa ja Pasilan Postipuistossa. Videotallenteet ylilennoista Saarinen julkaisee omalla YouTube -kanavallaan. Aina kuvaukset eivät ole menneet ihan putkeen. Isot sakot on rapsahtanut kaksi kertaa.
”Tuli lenneltyä lentokieltoalueilla. Olen ottanut tapauksista opikseni”, Saarinen sanoo.
Logistiikkaoperaattorin toimi Jätkäsaaressa on ainutlaatuinen. Saarisen työ palvelee rakentuvan kaupunginosan toimijoita ja asukkaita, ja dronekuvaaminen tarjoaa uusia kuvakulmia alueeseen. Tallenteista saadaan valokuvia laajoista kokonaisuuksista tai vaikka yksittäisistä rakennuksista. Saarinen viihtyy työssään hyvin, sillä papereiden pyörittelyn sijaan saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja liikkua ulkona. Hän toivoo saavansa tehdä työtä vielä pitkään.
Tällä hetkellä Saarinen on mukana myös Hernesaaren rakentamishankkeessa. Hän toivoo, että oppia on otettu Jätkäsaaresta esimerkiksi siihen, miten ihmisten eläminen ja kulkeminen on parasta järjestää työmaan keskellä.
”Rakentaminen tulisi toteuttaa aina turvallisuus ja ihmisten tarpeet edellä.”
Lue koko juttu näköislehdestä JR-lehti applikaatiosta. Sieltä löytyvät myös muut näköislehdet aina vuodesta 2011 tähän päivään asti. Artikkeli on julkaistu lokakuun 2025 painetussa Jätkäsaaari-Ruoholahti-lehdessä.
Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm