Ravintola Poiju lopettaa, ainakin toistaiseksi

”Terassi aukeaa taas ensi keväänä, oli omistaja kuka tahansa”, lupaa Poijun omistaja-ravintolapäällikkö Hasan Ahmed.

Ruoholahden kanavan varressa oleva ravintola ehti toimia 27 vuotta. Jos ostajaa ei löydy, Poiju jatkaa talvikauden toimintaansa tilausravintolana.

Ruoholahden kanavan varrella toiminut Ravintola Poiju lopetti toimintansa elokuun viimeisenä päivänä. 

”Syy lopettamiseen on hiljaiset talvikaudet, jolloin toiminta ei ole ollut kannattavaa”, kertoo omistaja-ravintolapäällikkö Hasan Ahmed.

Poiju ehti majailla Jaalaranta vitosessa yhteensä 27 vuotta. Poijun perusti vuonna 1995 Ahmedin nyt jo edesmennyt isä. Ahmed ehti työskennellä Poijussa vuosia.

”Tein ravintolassa kaikkea, kuten tarjoilin ja kokkasin keittiössä. Viime vuodet toimin ravintolapäällikkönä”, pakistanilaistaustainen Ahmed kertoo.

Poijun ravintolatoiminnan ja kiinteistön omistaa perheyritys Shama Oy. Yrityksellä ei tällä hetkellä ole muita ravintoloita kuin Poiju.

”Parhaimmillaan yrityksellä oli kymmenen ravintolaa eri puolilla Helsinkiä. Nyt yritys keskittyy kiinteistöbisnekseen”, Ahmed kertoo.

Ahmedin mukaan Poijun kiinteistö ja ravintolatoiminta ovat nyt hiljaisessa myynnissä. 

”Jos hyvä uusi omistaja löytyy, luovumme paikasta kokonaan.”

Jos ostajaa Poijulle ei löydy pian, aikoo se jatkaa tulevan talvikauden toimintaansa tilausravintolana.

”Ravintolan tilat voi varata kokonaan omille juhlille tai siten, että tulemme tekemään juhliin ruoat”, Ahmed kertoo.

Lisäksi tiloihin on suunnitteilla muutakin ohjelmaa, kuten kokkikoulu.

”Kokkikoulussa opetettaisiin tekemään pakistanilaista ruokaa, kuten butter chickeniä. Kokkauksen päätteeksi ruoat myös voisi syödä itse.”

Ahmed kertoo, että jos ostajaa ei löydy talven aikana, saattaa yritys jopa jatkaa ravintolatoimintaa tulevana kesänä.

”Mutta silloin toimintaan täytyy kehittää uusi konsepti ja luoda uudet sopimuskuviot muun muassa tavarantoimittajien kanssa. Tällaisenaan Poijun toiminta on nyt loppu.”

Ahmedin mukaan yhtenä ehtona kaupoille on, että uusi yrittäjä avaa terassin ensi kesäkautena.

”Siihen emme suostu, että terassitoiminta paikalla loppuisi kokonaan. Yrittäjästä riippumatta terassi avataan jälleen ensi keväänä”, Ahmed lupaa.

Mallinakin työskennellyttä Ahmedia työllistää jatkossa myös oma vaatemerkki Hasan the Jaguar. Poijussa työskennellessään mies tuli tutuksi hienoista puvuistaan, joiden suunnittelusta hän vastaa itse.

”Olen myynyt päältäni kymmeniä pukuja. Pian niitä voi tilata myös uudesta verkkokaupastani”, Ahmed kertoo.

Teksti ja kuvat: Pipsa SInkko-Westerholm
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti