Ruoholahden Hesburgerin kohdalle 14-kerroksinen toimistotalo

Uusia toimistotaloja suunnitellaan Porkkalankadun, Länsisatamankadun ja Itämerenkadun muodostaman kolmion läheisyyteen.

Peräti kolmea uutta tornitaloa suunnitellaan Ruoholahden ostoskeskuksen viereen.

Helsinki suunnittelee asemakaavan muutosta, joka mahdollistaisi peräti kolme korkeaa toimitaloa Ruoholahteen.

Suunnitelmassa on kaksi 7–14-kerroksista toimistotaloa Porkkalankadun molemmille puolille. Toinen sijoittuu entisen raitiolinja 8:n käyttämättömän kääntöympyrän kohdalle. Toinen torneista tulisi Neste-huoltoaseman paikalle, jonka yhteydessä on myös Hesburger-ravintola.

Lisäksi Itämerenkadun ja Länsisatamankadun kulman tontilla olevan toimistotalon rakennusalaa halutaan laajentaa 14-kerroksisella torniosalla. Tämä torni tulisi jo tontilla olevan rakennuksen sisäpihan kohdalle.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa pääkonttoritasoisten toimistotalojen rakentaminen alueelle. Kaupunki järjestää hankkeesta keskusteluillan Huutokonttorissa 29. tammikuuta kello 18-20.

Rauno Hietanen

rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi