Ruoholahden ja Jätkäsaaren futaajat siirtyvät Islannin-malliin

Nuoret jalkapalloilijat pääsevat iltapäivällä koulunsa pihalta yhteiskyydillä Hernesaaren kuplahalliin. Kuvassa Ruoholahden ala-asteen koulu.

 

Pikkubussi kuljettaa koululaiset jalkapalloharjoituksiin suoraan koulun pihalta. PPJ:n pelaajien vanhemmat kiittelevät, kun harrastukset on hoidettu jo iltapäivän luppotunteina.

 

Jalkapallojoukkue PPJ aloittaa kimppakyydit treeneihin suoraan koulun pihalta.

Lokakuun lopusta lähtien pikkubussi on poiminut kyytiin junioripelaajia alueen koulujen pihalta ja kuljettanut heidät Hernesaaren kuplahalliin.

Kuljetus tapahtuu Kyyti-palvelun ja PPJ:n yhteistyönä. Kuljetettavina on aluksi vuonna 2009 ja 2010 syntyneiden joukkueet.

”Tämä näyttää lähteneen käyntiin hyvin. Tosin ennen ensimmäisiä kyytejä vanhemmat ovat käyneet vilkasta keskustelua Whatsapp-kanavilla. Kuljettaminen jännittää vanhempia”, PPJ:n Pasi Riikonen kertoo.

PPJ Jätkäsaaren vuonna 2009–2010 syntyneiden joukkueenjohtaja Riikosen mukaan vanhemmat ovat toivoneet tämänkaltaista kyytipalvelua.

”Olemme puhuneet paljon vanhempien kanssa, että miten haluaisimme järjestää lapsien kuljetukset. Todettiin, että olisi upeaa, jos lapsi tulisi kotiin jo kello 16 ja olisi siinä vaiheessa tehnyt päivän harrastuksensa”, Riikonen kuvailee.

Kyyditysjärjestelyt luovat yhteistä vapaa-aikaa lapsiperheiden iltoihin, ja lisäksi PPJ saa käyttöönsä halvat iltapäivän hallivuorot. Riikosen mukaan Hernesaaren kuplahalli on tyhjillään alkuiltapäivästä. Arki-iltaisin halli taas on täydessä käytössä.

Pikkufutaajein kuljetukset hoituvat kahdella pikkubussilla, joihin mahtuu 12–18 henkilöä. Kyyti-palvelu optimoi reittejä ja bussien kokoja loppuvoden aikana. Pikkubussit noutavat lapset Ruoholahden, Jätkäsaaren, Taivallahden ja Ressun kouluilta ja kuljettavat heidät Hernesaaren kuplahallille ja treenien jälkeen takaisin kouluille.

Vuonna 2010 syntyneiden treenit ovat kello 14–15 ja vuonna 2009 syntyneiden treenit samana päivänä kello 15–16.

Kaksi pikkubussia ajelee siis edestakaisin alueella viisi tai kuusi tuntia, kolme tuntia kumpikin. Rahaa kuluu, mutta maltillisesti.

Riikonen kertoo, että koska seura tarjoaa halpoja iltapäivän kuplavuoroja, kyytijärjestelyn lisäkustannus jää pariin euroon lapselta meno-paluulta.

Kyyti ostaa kuljetuspalvelut kotimaisilta kuljetusyrityksiltä.

PPJ:n ja Kyydin pilottihanketta on tarkoitus laajentaa kattamaan koko PPJ talven jälkeen. Jo nyt pilottiin on liitetty joukkue myös Lauttasaaresta.

Kyyti-palvelun toimitusjohtaja Pekka Möttö on osaltaan puskenut harrastekyyti-konseptia eteenpäin.

”Olisipa tälläinen palvelu ollut olemassa, kun omat lapseni olivat harrastusiässä. On hienoa, että löytyi edistyshaluinen seura kumppaniksi palvelun kehittämiseen”, Möttö sanoo.

Harrastekyytimalli on tuttu muun muassa Islannista, missä koulut ja lajinharrastusrintama toimivat jouhevassa yhteistyössä. Islanti on tämän mallin ansiosta pystynyt nostamaan lasten viikottaisia lajiharrastustuntien määrää. Kentis siksi väkiluvultaan pieni maa on päässyt jalkapallossa EM- ja MM-turnaustasolle asti.

Nyt näihin arvokisoihin on yrittämässä muun muassa PPJ:ssä pelannut Pyry Soiri (Eira) ja Ruoholahdessa kasvanut Joel Pohjanpalo.

 

Rauno Hietanen

rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi