Ruoholahden metro saamassa toisen sisäänkäynnin

(Karttagrafiikka: Edvin Ingman)

Sisäänkäynti palvelisi Marian sairaalakortteliin valmistuvaa kasuyrityskampusta. Suunnitelmaa uudesta sisäänkäynnistä ei vielä ole.

Ruoholahden metroasemalle kaavaillaan uutta sisäänkäyntiä.

Sisäänkäynti tulisi todennäköisesti Länsilinkin tietämille Baanan eteläpäähän. 

Idean metron itäisen sisäänkäynnin rakentamismahdollisuuksien tutkimisesta esitti kaupunginvaltuutettu Hannu Oskala  (vihr) syyskuussa 2020. Kaupunkiympäristölautakunta puolsi ideaa tammikuussa 2021.

Kaupunkiympäristölautakunnan mukaan ”itäinen sisäänkäynti on maanalaisen yleiskaavan ja voimassa olevien asemakaavojen mukainen.” Lautakunnan mukaan myös alueen kehittyminen on luonut uutta kysyntää toiselle sisäänkäynnille.

Uuden sisäänkäynnin tarvetta perustellaan muun muassa Mechelininkadun kasvuyrityskampushankkeella. Metroaseman uusi sisäänkäynti palvelisi kampusta ja yhtä lailla Kampin läntistä aluetta. 

HKL:n mukaan vuonna 2020 Ruoholahdesta metron kyytiin nousi arkipäivänä keskimäärin 8000 matkustajaa ja poistui 7600 matkustajaa. Ruoholahden viereisillä asemilla eli Kampissa kyytiin nousijoita arkipäivänä oli 17800 ja Lauttasaaressa 7500.

Liikenneinsinööri Teemu Vuohtoniemi Helsingin kaupungilta kertoo, että uudesta sisäänkäynnistä ei ole olemassa vielä suunnitelmia. 

”Suunnittelu käynnistetään tänä vuonna arvioimalla uuden sisäänkäynnin liikenteellisiä hyötyjä.”

Lisäksi Vuohtoniemen mukaan täytyy selvittää, miten sisäänkäynti olisi toteutettavissa jo rakennettuun ympäristöön.

”Olemassa olevat rakenteet sekä maan alla että päällä vaikuttavat siihen, mihin uusi sisäänkäynti olisi teknisesti mahdollista toteuttaa. Näillä kummallakin arvioinnilla on vaikutusta sisäänkäynnin paikkaan”, Vuohtoniemi jatkaa. 

”Ilman näitä liikenteellisiä ja toteutettavuuteen liittyviä selvityksiä voitaisiin spekuloida, että metroaseman uusi sisäänkäynti tulisi jonnekin Länsilinkin ja Baanan eteläisen alueen kohdille.”

Mahdollisen uuden sisäänkäynnin viereen rakentuva Mechelininkadun kasvuyrityskampus sai kaupunginvaltuuston hyväksynnän syyskuussa 2020. Kampushankkeen päärakentaja on YIT. 

Suunnitelmissa Maria 01 -niminen vanha Marian sairaalan kortteli kasvaa Pohjois-Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskampukseksi. Uudisrakennusten yhteispinta-ala on noin 50 000 neliötä. Rakennukset valmistuvat portaittain vaiheittain arviolta vuosina 2022–2026.

Sairaalan katualueet sekä Baanan eteläosa kuuluvat suunniteltuun kampusalueeseen. 

Arvioiden mukaan kampus toisi yli 3000 uutta työpaikkaa kortteleihin. Niihin tulisi myös 5000 neliön edestä majoitustiloja sekä toiset 5000 neliötä kahvila-, ravintola- ja muuta palvelutilaa.

Hieman etelämpänä olevan Hietalahdenrannan suunnitelmat heijastelevät myös metron uuden sisäänkäynnin tarpeeseen. Kaupunki on varannut Hietalahdenrannasta noin 5,7 hehtaarin alueen HGR Property Partners Oy:lle. Yritys tutkii mahdollisuuksia rakentaa toimitiloja alueelle. Lisää asuntoja sinne ei ole tarkoitus rakentaa.

Kehittämisvaraus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti ja koskee aluetta Hietalahdenrannassa ja Hietalahdenaltaan ympäristössä. 

Rauno Hietanen
Jätkäsaari-Ruoholahti-lehti