Ruoholahdessa riittää harrastusmahdollisuuksia isoille ja pienille
Koulujen hiihtolomalla ei tarvitse lähteä kovin kauaksi saadakseen ajan kulumaan.
Kiipeily on koko perheen harrastus Kauppala-Jarmaloille. Harrastus alkoi nelisen vuotta sitten, kun perheen äiti Katri kävi kokeilemassa kiipeilyä silloin 6-vuotiaan Ronjan kanssa.
”Kun ystäväni kertoi kokeilleensa kiipeilyä, vannoin etten ikinä mene kiipeilemään. Sitten sattui tylsä kesäpäivä ja sää oli kehno. Ilmeisesti ajatus kiipeilystä oli jäänyt itämään, sillä keksin lähteä kokeilemaan tytön kanssa. Tultiin Kiipeilyareenalle, ja se oli menoa saman tien. Yhtä aikaa pelotti kamalasti ja silti nautin valtavasti. Sitä tunnetta ei oikein voi verrata mihinkään”, kuvailee Katri.
”Minä vain menin ja kiipeäminen tuntui niin kivalta. Enkä pelännyt yhtään!” sanoo Ronja.
Nyt koko perhe isä mukaan lukien kiipeilee. Perheen pienin, 6-vuotias Erin on lajista innoissaan. Hän aloitti 4-vuotiaana, ja käy junnuryhmässä kerran viikossa. Nykyisin 9-vuotias Ronja on osallistunut kisoihinkin ja on ollut kolme vuotta junnuissa.
Tyttöjen mukaan kivointa kiipeilyssä ovat uudet haasteet eli eritasoiset kiipeilyreitit. ”Ensin voi mennä helpon ja sen jälkeen vaikeamman”, kertoo Ronja.
Harrastuksen kautta on löytynyt uusia kavereita sekä lapsille että aikuisille.
”Kiipeilyareena on vähän kuin toinen koti meille. Kiipeilijät ovat oma yhteisönsä, ja pidämme yhteyttä muun muassa WhatsApp-ryhmän kautta. Teemme myös yhteisiä reissuja sekä Suomessa että ulkomailla, toki aina kiipeilemään. Paras paikka on ollut Olhava Repoveden kansallispuistossa”, kertoo Katri.
Vaikka hiihtoloma on ovella koko perhe odottaa jo kesän matkaa toiseen kiipeilijöiden mekkaan eli Kreikan Kalymnokselle.
”Hiihtolomalla aiomme tietenkin kiivetä, mutta myös laiskotella”, sanoo Ronja, ja muu perhe on samaa mieltä.
Harrastuksesta tuli Katrille myös työ. Hän ohjaa junnuryhmiä Kiipeilyareenalla.
”Jo 5-vuotiaana voi tulla kurssille. Lasten kanssa on ihanaa työskennellä: he ovat uteliaita ja rohkeita. On ihanaa saada jakaa kiipeilyn riemua ja haasteita lasten ja nuorten kanssa”, toteaa Katri.
Kiipeilyareenan pääreitintekijä Sauli Kiema kertoo, että kiipeilemässä käy paljon perheitä.
”Hiihtoloma on joulun ohella meillä vilkkain sesonki. Loma näkyy kävijämäärissä, ja silloin tulee enemmän lapsia kiipeilemään. Määriin vaikuttaa myös kelit, kun ollaan täällä etelässä, mutta yleensä talvi on tosi vilkasta aikaa”, kertoo Kiema.
Kiipeilyareena sijaitsee Salmisaaren liikuntakeskuksessa. Liikuntakeskuksessa on paljon erilaisia harrastemahdollisuuksia. Alla muutamia menovinkkejä muualla Ruoholahdessa.
Lue koko artikkeli ja lisätiedot menovinkeistä helmikuun Ruoholahden Sanomista (ilmestymispäivä 14.2. 2018)
Menovinkit x 3:
Ruoholahden leikkipuisto
Leikkipuiston ohjaaja Nina Henttinen kertoo, että lomaviikolla on ohjelmaa sekä koululaisille että pienemmille lapsille. Koululaiset tekevät retkiä metrolla muun muassa Espoon WeeGee-taloon. Pikkulapsiperheille on joka päivä jotain ohjelmaa, esimerkiksi värileikkejä ja lauluja.
Kaapelitehdas
”Kaapelitehtaalla on valtavasti eri toimijoita, näyttelyitä, kursseja ja museoita, ja paljon ohjelmaa. Esimerkiksi Teatterimuseossa on Teatterikissan lomaseikkailu 20.–23. helmikuuta kello 12–16. Lisäksi Merikaapelihallissa on Vegemessut 24.–25. helmikuuta”, kertoo tiedottaja Karoliina Eerola.
Ruoholahden nuorisotalo Koralli
”Olemme auki hiihtolomalla muutoin paitsi 19.–20.2. Yölanit järjestetään Nutalla 17.–18.2. ja ovet ovat auki myös 21.–23.2. kello 14–21. Keskiviikkona on leffaa ja safkaa, torstaina ulkoilemme sään salliessa, ja perjantaina on vuorossa kisoja ja pelejä”, sanoo vastaava nuoriso-ohjaaja Terttu Ylönen.
Muita vinkkejä
Lasten ja perheiden liikunnallinen sisäleikkipuisto HopLop Ruoholahden ostoskeskuksessa on lomaviikolla auki joka päivä klo 10–20.
Lapinlahden lähteellä järjestetään 24.–26.2. Ristiveto-festivaali, jossa pääosassa ovat Schumann & Brahms. Lisäksi 20.2. on avoin lautapeli-ilta, ja salaperäisyyksien ilta 22.2. Tällöin ohjelmassa muun muassa naamiotyöpaja, valokuvaamo ja seuraleikkejä.
Lisäksi esimerkiksi ilmainen yli 13-vuotiaiden hiihtolomatapahtuma Reaktori 21.–23.2. Messukeskuksessa. Nuorille suunnatussa tapahtumassa tarjolla touhua, puuhaa, pelejä ja aktiviteetteja. Lisätietoja reaktori2018.munstadi.fi
Kulttuurikeskuksen kulttuuritaloissa eri puolilla Helsinkiä järjestetään talvilomaleffoja, kursseja ja muita tapahtumia lapsille ja nuorille. Lisätietoja www.myhelsinki.fi ja www.stadissa.fi -sivuilla.