Saunayrittäjän ”sisäavanto” ilahduttaa Välimerenkadulla
Saunayrittäjä itse innostui avantouinnista pari vuotta sitten. ”Niihin aikoihin olin avaamassa Uutta Saunaa ja minulla oli hirveä stressi ja hässäkkä, univaikeuksia ja kaikki pelotti.”
Kylmäaltaan reunalla hohtaa numero kahdeksan. Se on veden lämpötila. Lämpötilan saisi laskettua jopa neljään asteeseen, mutta kahdeksanasteinen on kuulemma sopivin saunan yhteyteen.
”Jos aiot kuvan ottaa, niin kannattaa olla valmiina. En aio kauaa olla siellä”, sauna-asiakas Lauri Luoma nauraa ja pulahtaa hetkeksi yhden hengen altaaseen.
Luoma työskentelee Ruoholahdessa ja on rentoutumassa työpäivän jälkeen Uudessa Saunassa Välimerenkadulla.
Yrittäjä Kimmo Helistö on hiljattain hankkinut saunaansa kylmäaltaan. Sellainen on ollut miehen haaveissa parin vuoden ajan, aina Jätkäsaaren korttelisaunan avaamisesta asti.
”Pitkään harkitsin ja hain tällaista sopivaa teollista kylmäallasta. Minulla oli alun perin suunnitelma, että täällä olisi lattiaan upotettu kylmävesiallas, mutta se osoittautui hankalaksi ja kalliiksi ratkaisuksi.”
Sopivan hintainen allas löytyi espoolaisyritys Avantpoolista. Kompaktia mallia käyttävät muun muassa urheilijat palautumiseen.
”Kylmäallas ei siis ole pelkästään saunafriikkailua vaan myös fysiologiaa.”
”Minun mielestäni tämä on aika ässä lisä täällä. Sen takia kukaan varmaan ei tule saunaan, että täällä on kylmäallas, mutta se on hyvä bonus korttelisaunalle, joka ei ole meren rannalla”, Helistö sanoo.
”Tosin olen aika monelle asiakkaalle luvannut, että mennään joskus Ruoholahden kanavaan uimaan”, hän lisää.
Helistö itse innostui avantouinnista pulahdettuaan Merihaan Kulttuurisaunassa ensi kertaa talviseen veteen. Kylmäkylpy rauhoitti yrittäjän mieltä ja unta:
”Niihin aikoihin olin avaamassa tätä Uutta Saunaa ja minulla oli hirveä stressi ja hässäkkä, univaikeuksia ja kaikki pelotti.”
Rauno Hietanen
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti
Artikkeli on alunperin julkaistu helmikuussa alueella jaetussa Jätkäsaari–Ruoholahti-lehdessä. Pääset näköislehteen tästä linkistä