Silakoiden litkaus toistuu joka vuosi Lauttasaaren sillalla
Lauttasaaressa asuva liettualaispariskunta Tadas Stankevicius ja Sandra Stankeviciene pysähtyivät ihmettelemään Marko Laineen litkasiimaa. Tadas Stankevicius päätti tulla seuraavana viikonloppuna itsekin kokeilemaan kalastusta.
Lauttasaaren sillalla käy säpinä. Toukokuu on paras aika vuodesta litkata eli kalastaa monikoukkuisella siimalla silakkaa, ja sen tietävät paikalle tulleet kymmenet kalastajat.
Töistä Lauttasaaresta kotimatkalla oleva kirkkonummelalainen Sari Laine on paikalla kolmatta kertaa tänä keväänä. Nyt on oikea aika ja kalaa nousee.
Laine kelaa siimansa vedestä ja kymmenestä koukusta lähes jokaisessa on kiinni silakka. Kauniit, vaaleanhopeiset kalat kiiltelevät auringossa ja Laineella on hymy herkässä.
”Tämä on palkitsevaa kalastamista”, hän sanoo ja irrottelee silakat koukuista ämpäriin.
Laine laskee siiman sillalta takaisin alas veteen ja alkaa heiluttaa pitkää vapaa rauhallisesti ylös alas. Virvelin siiman päässä kiinni on koukkujen lisäksi uistin ja paino.
”Me käytämme uistinta houkuttimena”, Laineen kalakaverina toimiva mies Marko Laine sanoo.
”Lisäpaino taas auttaa koukkuja laskeutumaan pohjaan.”
Matoja tai muita syöttejä ei tarvita, vaan sillan alla parveilevat silakat käyvät kiinni ilmankin.
Lauttasaaressa asuva liettualaispariskunta Tadas Stankevicius ja Sandra Stankeviciene pysähtyy ihmettelemään näkemäänsä.
”Mikä tuo onki on? Entä mitä ovat nuo kalat?”
Stankevicius innostuu näkemästään niin, että päättää tulla viikonloppuna itsekin kokeilemaan. Kunhan saa litkasiiman hankittua. Sandra Stankeviciene kyselee kaloille käsittely- ja kokkausohjetta.
Sari Laine on käynyt Lauttasaaren sillalla kalassa kolmena vuonna muutaman kerran keväässä.
Pian Laineen koukut ovat taas täynnä kalaa.
”Tänään otetaan vain pari kiloa. Enemmänkin huvittaisi ottaa, mutta perkaamisessa on sitten liian iso työ.”
Toisinaan kaloja on jaettu eteenpäin Laineiden äideille ja laitettu pakkaseen. Pariskunta kertoo syövänsä kalaa huoletta aina kun sitä on saatavilla.
”Luin uuden tutkimuksen, jonka mukaan kaloissa ei ole niin paljoa myrkkyjä mitä aiemmin on luultu”, Laine kertoo.
Ainakin tuoretta kala on. Ämpärissä ne jatkavat vielä potkimistaan. Kotiin päästyään Laine ”puhkoo” kalat eli taittaa pois päät ja ottaa pois sisälmykset. Suomut ja ruodot ovat niin pehmeitä, ettei niitä tarvitse erikseen irrottaa. Kalat saavat päälleen suolaa ja ruisjauhohunnutuksen ennen päätymistään voin kanssa pannulle.
”Syömme tuoreet silakat aina niin.”
Sillan kupeessa, Kaapelitehtaan edustan kivisellä laiturilla pitkää vapaansa heiluttelee alkujaan bangladeshilainen, nyt Vantaalla asuva Murad Toufiqul.
Vapaapäivää Silja Linen siivoojantyöstä pitävä Toufiqul aikoo valmistaa silakat kuten kalat Bangladeshissa valmistetaan eli paistamalla ne mausteiden ja vihannesten kanssa ja syömällä riisin kera. Syötävää riittääkin, sillä eilen saalis oli 13 kiloa kolmessa tunnissa.
Jättisilakka on sotkenut Juho Hartikaisen litkasiiman. Onneksi siima pysyi ehjänä.
Nytkin ämpäriin sataa silakoita kovaa tahtia. Toufiqul kertoo, että hän jakaa kalat sukulaisilleen, naapureilleen ja ystävilleen. Toufiqulin mukaan eniten kalastajia sillalla ja sen kupeessa on viikonloppuaamuisin, toisinaan satoja ja lähes tungokseksi asti.
Silloin on oltava tarkka, etteivät siimat sotkeudu keskenään. Riitoja ei ole koskaan tullut.
Samaa kertoo Sari Laine. Hän on saanut joskus siimat naapurin kanssa solmuun, mutta selvittely tapahtui hyvässä hengessä.
”Eihän se ole kummankaan vika jos niin käy.”
Laineen pariskunnan mukaan paikalla käy kalastamassa paljon ulkomaalaisia kuten virolaisia työmiehiä ja maahanmuuttajia. Ja sovussa tapahtuu kalastaminen aina.
Isänsä kanssa kalaan Hyvinkäältä asti tullut, 13-vuotias Juho Hartikainen on saanut oman litkasiimansa sekaisin. Koukkuun oli hetkeä aikaisemmin tarttunut iso, lähes parikymmensenttinen silakka ja temponut koukut solmuun.
Pienestä pojasta asti kalastusta harrastanut Hartikainen ei hermostunut vaan jaksoi rauhallisesti selvittää solmut. Siimaa eikä koukkuja tarvinnut katkaista.
Toisin kävi paikalla aiemmin olleelle kalastajalle, jonka katkennut siima koukkuineen on jäänyt sotkussa jalkakäytävälle muistoksi epäonnisesta kalareissusta.
Hartikainen kalastaa isänsä kanssa eri puolilla Suomea. Lauttasaaren sillalla kuutena keväänä toistunut litkaaminen on hänestä hauskaa, mutta suosikki on virvelöinti. Virvelillä nousi myös hänen hienoin saaliinsa, yli 30-senttinen ahven.
Kun kalaa tulee paljon, laittavat kalastajat sitä pakkaseen. Kaapelin laiturilla kalastava jätkäsaarelainen Olavi Elo tietää parhaan keinon silakan pakastamiselle.
Olavi Elo
”Kalat pakataan pakastuspussiin, johon lasketaan kylmää vettä. Kaikki ilma päästetään pois ja pussi suljetaan tiiviisti. Pussin voi laittaa pakastimeen vaikka muovikulhossa tai -rasiassa. Näin kalat säilyvät tuoreina lähes kolme kuukautta”, vanha stadilainen kalamies tietää.
Tuoreena silakat maistuvakin parhaalta myös Hartikaisen mielestä, joka kotiin päästyään perkaa ja syö litkaamansa silakat itse. Parasta hänen mielestään ovat silakkapihvit.
Pipsa Sinkko-Westerholm
toimitus@ruoholahdensanomat.fi
”Kerran minulta tippuivat silakat vahingossa erään naisen päälle”
Litkaus oli lapsuuden harrastus Kalastus-lehden päätoimittaja Antti Zetterbergille.
”Kun olin nuori 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, useimmat kalastajat olivat suomalaisia vanhemman polven miehiä. Meitä nuoriakin oli sillalla koettamassa onneaan aina kun koulusta pystyi toukokuussa lintsaamaan, koska aamupäivä oli ja taitaa olla edelleenkin parasta syöntiaikaa”, lauttasaarelainen Zetterberg muistelee.
”Nykyisin meininki sillalla on kansainvälistä, olen ohi pyöräillessäni jutellut venäläisten, virolaisten, ukrainalaisten, kiinalaisten, thaimaalaisten ja puolalaisten kalastajien kanssa.”
Zetterbergin mukaan Lauttasaaren silta on ollut aina kudulle menevän kevätsilakan tärkeä kalastuspaikka nimenomaan litkalla.
Litkassa pohjalle kiinnitetään paino ja siimaan sidotaan mielellään useita kiiltäviä koukkuja, joihin silakat iskevät. Litkaa nostellaan edestakaisin rauhallisesti.
Zetterberg muistaa, että välillä tuli suukopua ohikulkijoiden ja kalastajien välillä.
”Pyöräilijät kävivät välillä kuumana kun nostimme vavassa roikkuvia silakoita pyörätien tuntumaan. Kerran minulta tippui vahingossa silakat erään naisen päälle. Siitä sai kyllä kuulla kunniansa, mutta annoin hänelle pussillisen silakoita, jolla homma hoidettiin kuntoon.”
Zetterbergin mukaa kesä-heinäkuussa sillalta on melko vaikeaa saada kalaa, kun silakat on häipyneet.
”Ahventa ja kuhaa voi saada jigaamalla tai pohja-ongella, mutta suoraan sillalta roikottamalla saalis on kyllä aika tiukassa.”
Ruoholahden Sanomat