Suutarin lapsella on paljon kenkiä ja rullaluistimia

Ruoholahden suutari Mikko Saarinen on suutari kolmannessa polvessa. Kenkiä hän on tehnyt muun muassa lapsilleen.

 

Sarjassa tutustutaan sekä alueella pitkään toimineisiin että täällä juuri aloittaneisiin yrittäjiin.

 

Ruoholahden Suutari Mikko Saarinen on suutari kolmannessa polvessa. Isä oli suutari ja mummo myös.

”Olen aina ollut suutarissa. Olen ollut hoidossakin suutarissa”, Saarinen hymähtää.

Saariselle Ruoholahti oli tuttu jo vuonna 1995, kun hän koulun jälkeen työskenteli isänsä yrityksessä täällä ja töiden jälkeen kävi Kaapelitehtaalla Aikido-harjoituksissa.

 

Saarisen suutariliike oli ensimmäisiä yrityksiä Ruoholahdessa. Se aloitti toimintansa kerrostalon kivijalassa vuonna 1994–1995 kyseisen talon valmistuttua Ruoholahden metroaseman viereen Itämerenkatu 16:een.

Saarinen oli tuolloin noin 15-vuotias ja apurina isänsä omistamassa suutarissa. 2000-luvun taitteessa Saarinen aloitti yrittäjänä isän siir­tyessä eläkkeelle.

Saarisen suvussa sanonta suutarin lapsen kengistä ei pidä paikkaansa, ainakaan enää.

”Taisin katkaista sen sanonnan, koska teen myös kenkiä. Olen tehnyt omillekin lapsille kengät”, Saarinen kertoo.

”Muutenhan suutarin työ on ollut lähinnä kenkien korjaamista.”

Suutaripalvelun lisäksi 37-vuotias Saarinen valmistaa yrityskumppaninsa kanssa rullaluistimia käsityönä. Luistinten kenkäosan hän tekee käsin. Rullat ja muut tekniset osat tulevat Italiasta. Osat yhdistetään pajalla Espoossa.

”Rullaluistimet myydään netissä ja suurin osa niistä menee ulkomaille, Suomessa harrastajakunta on sen verran pientä.”

Konkarin vinkkinä uudelle tulokkaalle Saarinen sanoo, että Ruoholahdessa kannattaa huomioida ohi kulkeva ihmismassa, ja yrittää tavoittaa muutkin kuin alueella asuvat asukkaat.

 

Dali ja Pablo ovat Tassumafia-yrittäjien Miina Mäkelän ja Henrikki Jussilan sylissä.

 

Uusimpia yrittäjiä Ruoholahdessa ovat eläintarvikkeita myyvän ja eläintenhoitoa tarjoavan Tassumafian Henrikki Jussila ja Miina Mäkelä. Toimitusjohtaja Jussila halusi perustaa liikkeen, joka ei olisi aivan samanlainen kuin jo olemassaolevat eläintarvikeliikkeet.

 

Lisäksi kun hän halusi yrittäjäksi alalla, joka oli lähellä sydäntä. Takana oli perheyrittäjäura eristeteollisuudessa, ja kun yritys myytiin norjalaisille, aukesi mahdollisuus tehdä harrastuksesta elanto.

Tuloksena on keväällä Itämerenkadulle avattu Tassumafia, joka eläintarvikkeiden lisäksi pyörittää päiväkotia koirille ja ympärivuorokautista hoitoa kissoille. Yhteistyökumppani Miina Mäkelä löytyi yhteisen tutun kautta.

Myymälän ikkunallisen seinän takana on hoitohuone, jossa makoilevat Jussilan koirat Dali ja Pablo sekä yksi hoitokoira.

”Hoidossa koirat laumautuvat. Käytännössä koiran paras ystävä on koira. Kyllähän siinä ensimmäisinä hoitotunteina koirat katselivat, kuka on se dominanssiuros”, Jussila kuvailee.

40 euroa päivältä maksavaan koirahoitoon on ollut kiinnostusta.

”Helsingissä koirien pitää pystyä kestämään ihmisiä ja toisia koiria. Hoito on sosiaalista ja siinä koira oppii käyttäytymään, se on yksi pointti tässä päivähoidossa.”

 

Ruoholahden  Sanomat

toimitus@ruoholahdensanomat.fi

 

Konkariyritys & tulokas -juttusarja vuorottelee Täällä töissä & ohikulkumatkalla -palstan kanssa. Ilmoita itsesi tai tuntemasi yrittäjä mukaan sarjaan ylläolevaan sähköpostiin.