Mister Jätkäsaari kävelee alueen katuja työkseen

Logistiikkaoperaattori Harri Saarinen on pyörinyt Jätkäsaaren kaduilla jo yli kymmenen vuotta.

Logistiikkaoperaattori Harri Saarisen työ on etsiä ja raportoida eteenpäin, jos Jätkäsaaressa on joku pielessä. Työpäiviin kuuluu dronekuvauksia, pitkiä kävelylenkkejä ja ihmisten kanssa juttelua.

”Miten menee?” huikkaa Saarinen katukiveystä tekevälle työmiehelle Tahitinkadulla. Mies hymyilee ja jatkaa kivien paukuttelua kumilekallaan; kaikki on kunnossa tänään. Viime viikolla Saarinen järjesti kivimiehille enemmän työskentelytilaa työmaa-aitoja siirtämällä.

Lue lisää…

Leikkipuisto on avoinna syyslomalla – tutustu ohjelmaan

Leikkipuisto Ruoholahti on avoinna myös syyslomalla! Puisto on auki koko syysloman ajan 13.–17. lokakuuta kello 9–16.

Tiedossa on mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa sekä perheille että koululaisille. Toiminta on maksutonta, eikä siihen myöskään tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Syysloman ohjatun toiminnan lisäksi käytössä on puiston lelut ja pelit koko aukioloajan puitteissa.

Koululaisten on hyvä ottaa puistoon mukaan lounasta tai välipalaa. Leikkipuiston ohjaajat tarvittaessa auttavat ruoan lämmittämisessä.

Lue lisää…

Kanavanvarren toimistoja vastustava aloite kerännyt jo yli 2000 nimeä

Toimistotalojen sijainti Saukonpaaderannassa.

Paikalliset vastustavat toimistorakentamista Jätkäsaaren rantatontille  Crusellinsillan kupeeseen.

Toimistorakentamista vastustava kuntalaisaloite on kerännyt yli kaksituhatta allekirjoitusta. Viimeinen allekirjoituspäivä on 10. lokakuuta. Kuntalaisaloite on nähtävillä TÄÄLLÄ

Kuntalaisaloitteen alullepanijana on Jätkäsaari-seura.

”Korkeat toimistorakennukset sulkisivat Jätkäsaaren ja Ruoholahden asukkailta arvoympäristöksi tunnustetun kanavanäkymän ja rikkoisivat Crusellinsillan vinoköysirakenteen hienon siluetin”, Jätkäsaari-seura perustelee.

Seura sanoo, että lähitalojen asukkaille rakentaminen merkitsisi merinäköalojen menettämistä ja asuntojen arvon alenemista.

Lue lisää…

Supercell aikoo muuttaa Mechelinin­kadulle

Peliyhtiö Supercellin pääkonttorin aula Wood City -korttelissa. Kuva on vuodelta 2020.

Peliyhtiö Supercell on saamassa varauksen uudelle pääkonttorilleen Mechelininkadulta. Uusi pääkonttori tulisi niin kutsutulle Maria01-kasvuyrityskampukselle. 

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Supercellin tonttivaraushakemuksen syyskuun lopulla. Varaus on voimassa vuoden 2027 loppuun asti. 

Peliyhtiön nykyinen pääkonttori on Wood City -korttelissa Jätkäsaaressa. Yhtiö ei kerro, mitä tapahtuu nykyiselle pääkonttorille sen jälkeen, kun yhtiö mahdollisesti on muuttanut kasvuyrityskampukselle.

Lue lisää…

Suosituimmat ravintola-annokset Siam Cityssä ja Yuwasissa

Thaimaalaista ruokaa tarjoavat Siam City (annoskuva vasemmalla) ja Yuwa’s.

Thairavintola Siam City (osoite Välimerenkatu 5 B) avasi ovensa Välimerenkadulla syksyllä 2020. Nykyinen omistaja on Phonthep Inumnouy. Siam Cityn suosituin annos on Pad Thai kanalla, hintaan 18,90 euroa. Suosittuja ovat myös Red curry (18,90€) ja Green curry (18,90€), ravintolasta kerrotaan.

Thaimaalaista ruokaa tarjoava Yuwa’s -aloitti toimintansa Lönnrötinkadulla lähellä Hietalahdentoria tammikuussa 2024 (osoite Lönnrotinkatu 33).

Lue lisää…