Normal-kauppa tulee Ruoholahteen, samoin optikkoliike, sushibuffet ja iso kahvilaketju

Ruohiksen palvelut lisääntyvät syksyllä, kun uudet liikkeet avautuvat.
Ruoholahden kauppakeskuksen eli nykynimeltään korttelikeskus Ruohiksen uudet liikkeet on julkaistu.
Uusia liikkeitä Ruohiksessa ovat muun muassa nuorison suosima Normal-kauppa, sekä optikkoliike Synsam. Myös sushiketju Luckiefun’s ja Roberts Coffee -kahvila palvelevat jatkossa Ruoholahdessa.
Korttelikeskus Ruohiksen avajaisia vietetään lokakuussa. Ruohiksen kiinteistö on tällä hetkellä vielä remontissa, liikkeet kuitenkin ovat olleet avoinna normaalisti. Uudet liikkeet avautuvat vaiheittain syys-lokakuun aikana.
Bunkkerin purku etenee

Bunkkerin purkutöitä elokuun alussa.
Bunkkerin purkutyöt jatkuvat. Purkutyöt alkoivat taas loppukesästä.
”Aloitusta vähän viivästytti lokkien pesintä rakennuksessa”, kertoo Tuomo Sipilä Helsingin kaupungilta.
Sipilä kertoo myös, että Bunkkerin paikalle rakennettavan liikuntakeskuksen valmistumisaikatauluarvio on edelleen pysynyt samana. Tavoitteena on saada liikuntakeskus valmiiksi 2029 loppuun mennessä.
JR-lehti
Taiteiden yönä paljon paikallisia tapahtumia

Taiteiden yönä on tarjolla monenlaista ilmaista ohjelmaa isoille ja pienille kaupunkilaisille. Taiteiden yö järjestetään torstaina 14. elokuuta 2025.
Muun muassa Kaapelitehtaalla pääsee seuraamaan teatteriesityksiä ja avoimia harjoituksia, osallistumaan työpajoihin ja vaikka kokeilemaan kuvien kehitystä pimiössä. Kaapelitehtaan tarkempi ohjelma on nähtävässä TÄÄLLÄ.
Lapinlahden alueella voi muun muassa tutustua kello 15 alkaviin Ilopilleri-osaston improvisoituihin teatterikohtauksiin tai Omenapuutalon lavalla esiintyviin useisiin artisteihin ja orkestereihin.
Helsingin konservatoriossa kello 19 alkaa Mikä seikkailu!
Jalankulkijoille ja pyöräilijöille uudet reitit Jätkäsaaren sillalla

Jätkäsaaren kannaksen siltatyömaa-alue. Kuva Helsingin kaupunki
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkureitit Jätkäsaaren kannaksen sillan länsipuolella muuttuvat 1. elokuuta 2025 alkaen.
Ruoholahdenkanavan puolelle siltaa avataan uusi väliaikaisreitti jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Uusi reitti kulkee kanavan viertä pitkin ja koira-aitauksen länsipuolelta, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.
Urakassa siirrytään elokuun aikana työskentelemään sillan keskiosan parissa. Arviolta elokuun loppupuolella kanavan puolella siltaa otetaan käyttöön työnaikainen kiertotie.
Kiertotielle siirretään Jätkäsaaren suuntaan kääntyvä moottoriajoneuvoliikenne.
Alueen suosituimmissa ravintola-annoksissa Osuki ja Uuno

Ravintola Osuki tarjoaa sushia Välimerenkadulla ja ravintola Uuno pitsaa Atlantinkadulla.
Suosituimmat annokset -palstaa varten Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti on käynyt jo yli sata kertaa alueen eri ravintoloissa. Aikaa tähän on mennyt yli seitsemän vuotta.
Tällä kertaa vuorossa ovat Osuki- ja Uuno-ravintoloiden suosituimmat annokset.
Sushiravintola Osuki avasi ovensa Välimerenkadulle helmikuussa 2025. Omistaja on Shenglu Jin. Sen paikalla osoitteessa Välimerenkatu 8 toimi aiemmin ravintola Fafa’s.