Uusi Sauna selvisi koronakaudesta –
nyt kun ilkivalta vielä loppuisi

Jätkäsaaren Uuden Saunan yrittäjä Kimmo Helistö kertoo, että yläpihalta heitetään alas saunan sisäpihalle milloin mitäkin. Heittely on hänen mukaansa tahallista. “Viimeksi viereeni jysähti jalkapallon kokoinen jäädytetty vesi-ilmapallo.”

Saunan sisäpihalle heitellään ylhäältä tavaraa, kerran jopa isokokoinen jäädytetty vesi-ilmapallo.

Teksti ja kuva: Pipsa Sinkko-Westerholm

Jätkäsaaren korttelisauna Uusi Sauna on osoittanut sinnikkyytensä. Takana on vaikeita aikoja, mutta tällä hetkellä saunalla menee hyvin. 

Lue lisää…

Asukasilta ja vaalipaneeli Jätkäsaaren koululla

Asukastilaisuus ja vaalipaneeli järjestetään Jätkäsaaren koululla. Kuvassa vuonna 2019 uudessa koulussa aloittaneita seiskaluokkalaisia. Koulutus on yksi vaalipaneelin teemoista.

Paikalla on useita alueen suunnittelusta vastaavia kaupungin edustajia. Parituntisen illan päättää vaalipaneeli.

Teksti ja kuva: Rauno Hietanen

Pitkästä aikaa asukastilaisuus ja päälle vielä vaalipaneeli. 

Alueellisia asukastilaisuuksia järjestettiin ennen koronaa useasti Jätkäsaaressa ja Ruoholahdessa.

Vihdoin maaliskuussa tapahtuu tällä saralla. 

Lue lisää…

Uusi vuosi tuo mukanaan ulkomaanmatkoja sekä uusia harrastuksia

Minea Majanen

Paikallisessa katugallupissa selvisi, että matkustelu on monen lapsen ajatuksissa.

Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm, JR-lehti

Herkuttelukielto tammikuulle, matkoja ulkomaille, uusia harrastuksia ja taitoja. Paikalliset lapset kertoivat Jätkäsaari–Ruoholahti-lehdelle uudenvuodenlupauksistaan, suunnitelmistaan ja toiveistaan.

Minea Majanen, Jätkäsaari, 4 vuotta:

”Haluaisin vuoden aikana oppia balettia. Parasta siinä on liikkeet ja vaatteet, kun saa pitää pinkkejä mekkoja.

Lue lisää…

Satamatunneli on valmis aikaisintaan vuonna 2030

Satamatunnelin linjausvaihtoehdoista kuvan vaihtoehto D keräsi eniten myönteisiä kommentteja. (kuva: Afry Finland Oy)

Helsingin Sataman mukaan tuorein hintalappu tunnelille on noin 260 miljoonaa euroa.

Satamatunnelin  asemakaavoitus käynnistyy. Jätkäsaaressa sijaitsevan satama-alueen ja Länsiväylän yhdistävä tunneli on suuri hanke ja se herättää paljon mielipiteitä paikallisissa asukkaissa.

Aiheesta järjestettiin myös keskustelutilaisuus  16. tammikuuta Kaupunkiympäristötalolla.

Kaupungin esittämistä vaihtoehdoista suosituin on ollut vaihtoehto D jota kannattaa joka neljäs vastaaja kerrokantasi.hel.fi -palvelussa,

Lue lisää…

David Lynchin valokuvanäyttelyssä tunnelma on outo ja pelottavakin

David Lynchin valokuvanäyttely on esillä Jätkäsaaren Länsiterminaali 1:ssä. Terminaalirakennus ei ole enää laivaliikennekäytössä, ja rakennus puretaan lähiaikoina.

Elokuvaohjaajan valokuvia on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Infinite Deep on esillä pian purettavassa laivaterminaalissa Jätkäsaaressa.

Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm

Punaisia samettiverhoja, mystistä musiikkia, aukkoja harmaissa väliseinissä. Vanhan matkustajaterminaalin ilmastointiputkien hurinaa. Käytöstä poistetun Länsisatama 1 -terminaalin toiseen kerrokseen on rakennettu näyttelytila, jossa ensimmäistä kertaa Suomessa nähdään amerikkalaisen taiteilijan David Lynchin taidevalokuvia. 

Lue lisää…