Ravintolat Faro ja Gimis aloittavat Suosituimmat annokset -juttusarjan
Ravintola Gimiksen punajuurilohi (vas.) ja ravintola Faron fish’n’chips.
Ruoholahden Sanomat käy kerran kuussa syömässä kahden ravintolan suosituimmat annokset.
Ravintola Faro sijaitsee näkvällä paikalla Ruoholahden kanavan varressa, tai oikeastaan sen päällä, Ruoholahdentorin kupeessa. Tunnelma sisällä ja maisema ulkona on rauhallinen.
Faroa pyörittävät Jussi ja Ville Forsman. Heillä on myös toinen merihenkinen ravintola, Blue Peter Lauttasaaressa.
Muutama ajatus ratin taakse
Rauno Hietanen, Ruoholahden Sanomat
Pääkirjoitus 29. syyskuuta 2017
Työkaveri edellisestä työpaikasta hankki ensimmäisen autonsa yli nelikymppisenä. Suhtautuminen autoon oli varautunut. Ei innostunutta vapaudentunnetta tai mielikuvia kruisailusta kohti auringonlaskua. Ei sinne päinkään.
”Siis ajattele, nyt minä omistan jotain, jolla pystyy tappamaan ihmisen”, hän kertoi hiven epäuskoa äänessään.
Mielleyhtymä on raju, mutta myös tosi. Ehkä joiltain onnettomuuksilta vältyttäisiin,
Bunkkeri viivästyy – ”hankintaprosessi virheellinen”
Havainnekuva Bunkkeriin suunnitellusta uimahallista. Kuva: Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy
Kaupunki voi valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Jätkäsaaren Bunkkerin kehittämiselle tuli aikalisä. Helsingin hallinto-oikeus kumosi Helsingin kaupunginvaltuuston toukokuussa 2016 tekemän päätöksen, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan tänään perjantaina.
Päätöksellä valtuusto oli oikeuttanut kaupungin tekemään SRV Rakennus Oy:n kanssa sopimuksen Bunkkerin toteutuksesta ja kiinteistöstä. Hallinto-oikeuden mukaan hankintaprosessi on ollut virheellinen.
Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä tehtiin kunnallisvalitus,
Ruoholahden pyöräasema ääriään myöten täynnä aamuisin
Sami Liimatainen vei Itämerentorin pyöräsemalta liikoja pyöriä pois.
Ruoholahden kaupunkipyöräasemalla on paikka 30 pyörälle. Arkiaamuisin telineet pullistelevat täysinä, kun jopa 40 tai 50 pyörää on parkissa asemalla.
Täysi Itämerentorin asema on tuttu näky CityBike Finlandin pyörientasaajalle Sami Liimataiselle. Hän on siirtämässä pyöriä täydeltä asemalta tyhjille arkiaamuna hieman ennen puoltapäivää.
”Tällä alueella on niin paljon työpaikkoja”, Liimatainen arvelee kasautumisen syytä.
”Bunkkeri on koko vuosikymmenellä kaupungin suurin investointi harrastusliikuntaan”
Bunkkerin uimahallin kattoon jää näkyville varastorakennuksen rouhea betonipinta. Havainnekuva: Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy.
Uimahallin lisäksi Bunkkeriin tulee lentopallo- ja koripallotilojen ohella salibandy-, futsal- ja käsipallon pelaamiseen sopivia tiloja.
Helsingin kaupunki rakennuttaa Jätkäsaareen useita liikuntatiloja ja -paikkoja. Merkittävä joka sään liikuntapaikka on Bunkkeri: tuhansia neliömetrejä sisäliikuntatiloja ja uimahalli. Bunkkerin ulkopuolelle tulee Jätkäsaaren liikuntapuisto, monipuolinen ulkoliikuntapaikka jalkapallo- ja jääkenttineen.
”Bunkkeri ja liikuntapuistot ovat jatkossa tärkeitä liikuntapaikkoja jätkäsaarelaisille ja lähialueiden asukkaille”,



