Jätkäsaaren vuorella liikkuminen kielletään turvallisuussyistä

Jätkäsaaren ”vuori” ympäristöineen on työmaa-aluetta. (Kuva: Rauno Hietanen)

Kenttäalue ja murskekukkulat ovat työmaa-aluetta, kaupunki muistuttaa.

Jätkäsaaren ”vuorella” liikkuminen on ulkopuolisilta kielletty, muistuttaa kaupunki.

Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti kirjoitti äskettäin, kuinka maamassojen välivarastona toimiva kukkula on noussut suosituksi ulkoilukohteeksi muun muassa hienojen näköalojensa vuoksi.

Vaikka näköalavuori ympäristöineen hiljenee rakennustoiminnasta iltaisin ja viikonloppuisin, ulkopuolisten liikkuminen siellä on turvallisuussyistä kiellettyä kaikkina aikoina.

Murskekenttä kukkuloineen ovat työmaa-aluetta. Alueella liikkuu muun muassa kauhakuormaajia ja telakoneita sekä pienempiä koneita. Lisäksi arkisin kenttäalueen läpi kulkee työmaatie rakennustyömaille ja varastoalueille. Louhetta kuljetetaan alueelle ja sieltä pois useita kertoja päivässä.

Kaupunki kertoo, että kulkua kukkulan päälle ei ole suunniteltu jalankulkijoille, eikä alueella siksikään ole turvallista liikkua.

Konekuskien mukaan alueella on tehty myös ilkivaltaa koneille kevään aikana, ja tämä taas voi olla turvallisuusriski alueella työskenteleville.

Lisätietoja aiheesta voi kysyä projekti-insinööri Max Takalalta Helsingin kaupungilta.

Rauno Hietanen
rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi