PÄÄKIRJOITUS Jätkäsaaren hotellibuumi tietää hyvää paikallisille

PÄÄKIRJOITUS MAALISKUU 2018
Jätkäsaareen rakennetaan hotellien keskittymää. Peräti viisi hotellihanketta on jonossa uuteen kaupunginosaamme.
Tuorein tulokas on Vastint Hospitalityn Moxy-nimellä kulkeva hotelliketju lähes 200 huoneellaan. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta puolsi äskettäin tontin varaamista Vastintille Välimerenkadun länsipäästä.
Lähivuosina Jätkäsaareen noussee lisäksi Wood City, Art Hotel Helsinki, Hellsten Hotel Apartments ja Royal Areenan kylpylähotelli-urheiluareena.
Helsingin hotellibuumia on perusteltu muun muassa sillä,
Kaupunki kaipaa jätkäsaarelaisten mielipiteitä
Kaupunkilaiset voivat vaikuttaa uusien alueiden rakentamiseen pääasiassa kaavoitusvaiheessa, mutta harva tulevista asukkaista tietää muuttavansa uuteen kaupunginosaan vielä siinä vaiheessa. Kuva Saukonpaadesta.
Helsingin kaupunki haluaa kuulla jätkäsaarelaisia kehittääkseen viestintäänsä.
”Vastaamalla kyselyyn jätkäsaarelaiset auttavat kehittämään uusia viestinnän ja vuorovaikutuksen toimintamalleja, joiden avulla asukkaiden näkemyksiä kuullaan ja voidaan myös huomioida entistä paremmin rakentamisen aikana”, kaupunki kertoo nettisivuillaan.
Kyselyyn voi vastata nimettömänä. Nimensä jättäneiden vastaajien kesken arvotaan Finnkinon 10 lipun leffalippupaketti.
Merimakasiinin ja Eerikin Pippurin suosituimmat annokset

Ravintola merimakasiinista on näköala Helsingin telakalle. Meren antimista tunnettu, Roihan perheen omistama ravintola on palvellut Hietalahdenrannassa vuodesta 1986. Roihat omistavat myös ravintola Haikaranpesän Espoossa.
Mikä Sinisimpukkakattila 16 e/22 e
Mitä Höyrytettyjä sinisimpukoita kermaisessa valkoviiniliemessä. Lisäkkeenä ciapatta-leipää
Missä Hietalahdenranta 14
Ravintolan kommentti ”Simpukoita menee paljon,
Kampaamoala vie mukanaan jo nuorena

OSA 1 Sarjassa tutustutaan sekä alueella pitkään toimineisiin että täällä juuri aloittaneisiin yrittäjiin. Konkariyritys & tulokas -juttusarja vuorottelee Täällä töissä & ohikulkumatkalla -palstan kanssa.
KONKARI
Kampaaja Päivi Tavi on lapsuuden unelma-ammatissaan.
”Olen nähnyt Suomen ylä- ja alamäet. Tässä pitää olla stressinsietokykyä ja tykätä alastaan”, sanoo Selkämerenkadulla kampaamoa yli 16 vuotta pitänyt Tavi.
Jätkäsaaren väkiluku kasvaa tuhannella joka vuosi seuraavat kymmenen vuotta

Yksityskohtaista tietoa kaupunginosista sisältävä vuosikirja ilmestyi jo 105. kerran.
Tuhat joka vuosi. Keskimäärin tätä vauhtia Jätkäsaari kasvaa Helsingin tilastollisen vuosikirjan mukaan.
Vuosikirja ilmestyi tammikuussa jo 105. kerran. Julkaisu sisältää yksityiskohtaista tilastotietoa Helsingin asuinalueista ja asukkaista.
Vilkkaimpia alueellisen kasvun vuosia on kuluva vuosi. Vuosikirjan arvion mukaan vuonna 2018 Jätkäsaaressa on asukkaita yli 8700, kun 2017 heitä oli noin 7000.



