Syöpäsairaala Jätkäsaaressa antaa toivoa ja hoitoa ruotsalaisille, venäläisille ja kiinalaisille, kun oman kotimaan hoidot eivät riitä
Syöpäsairaala Docrateen toimitusjohtaja Ilpo Tolonen keskustelee röntgenhoitaja Katja Lanun kanssa PET-TT-kuvantamishuoneessa. (kuva: Rauno Hietanen)
Docrates tunnetaan joka puolella maailmaa, erityisesti Ruotsissa.
Jätkäsaaressa toimii terveys- ja sairaanhoitopalveluita tarjoava osaamiskeskittymä, joka hakee vertaistaan koko maasta.
Osaamiseltaan, teknologialtaan ja tiloiltaan korkeatasoiseen keskittymään kuuluvat syöpäsairaala Docrateen ja lapsettomuusklinikka Dextran lisäksi muun muassa hotelli Aida sekä eturauhas- ja rintasyövän potilasjärjestöt.
Docrates on noteerattu joka puolella maailmaa,
Lasten ja nuorten kuorojohtaja pitää Ruoholahden kylämäisyydestä
Anna Nora on lasten ja nuorten kuoron johtaja Helsingin Konservatoriossa.
Töissä täällä & Ohikulkumatkalla –sarjassa tutustutaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueella työskenteleviin ja alueen läpi kulkijoihin.
Helsingin Konservatorio on alueen tuttu maamerkki Ruoholahden torin laidalla. Siellä työskentelee lasten ja nuorten kuoron johtaja Anna Nora.
”Taitaa olla jo 16:s tai 17:s vuosi töissä täällä,
Jätkäsaaren Sushi ja ravintolalaiva Verna – suosituimmat annokset
Ruoholahden Sanomat käy joka kuukausi syömässä kahden alueen ravintolan suosituimmat annokset.
Jätkäsaaren sushi avasi ovensa viime keväänä Messitytönkadulle. Sijainniltaan hieman piiloon jäävä pieni ravintola palvelee lounasasiakkaita ja iltaruokailijoita. Jätkäsaaren sushi on keskittynyt take away -annoksiin. Omistajayhtiö on Genara Consulting Oy.
Mikä annos L-Box 16 kpl lajitelma 20 e
Mitä siinä on Muun muassa nigireitä ja makeja yhteensä 16 kappaletta.
Ramppi, silta ja pari muuta tietyömaata
Raskasta liikennettä Crusellinsillalla. Jatkossa rekkaliikenne on tarkoitus keskittää Jätkäsaaren toiselle puolelle eli Tyynenmerenkadulle.
PÄÄKIRJOITUS – Liikennesuunnitelmista on viime viikkoina riittänyt puhetta rantakaupunginosissamme.
Helsingin kaupunki esitteli lokakuun lopun liikenneillassa Jätkäsaaressa ajatuksiaan siitä, miten lisääntyt satamaliikenne saataisiin entistä paremmin ohjattua pullonkaulakohdan eli Länsilinkin ohi Länsiväylälle.
Jo aiemmin kaupunki on kertonut suunnitelmista keskittää sataman liikenne Tyynenmerenkadulle.
Kaupunki on syksyn aikana tutkinut eri vaihtoehtoja,
Meren äärellä jo 25 vuotta – juhlavuoden kunniaksi Seaside kutsuu alueen asukkaat kylään torstaina
Jukka Väntsi (istumassa, sekä oheisen Kauppalehden kansimainoksen oikeassa yläkulmassa) oli avaamassa Seaside-hotellia vuonna 1993. Kuvassa myös hotellinjohtaja Kaija-Riitta Uusitalo (vas.), kokous- ja tapahtumapäällikkö Tiina Ruuska sekä hotellipäällikkö Markus Peura. Takana Petra Rissanen.
Hotellia avaamassa ollut Jukka Väntsi on seurannut, kuinka naapuriin on rakentunut valtava kaupunginosa. Seaside-hotellin historiaan mahtuvat niin Komulaisen sukellusveneet kuin Kauniit ja Rohkeat -tähtien vierailu.
Ruoholahtea halkoi 25 vuotta sitten junarata.




